Säästötavoite instassa

31. joulukuuta 2020

Tammikuun budjetti

 


Exceltaulukolla jatketaan myös tänä vuonna. Mitäpä sitä toimivaa systeemiä muuttamaan. Pääasiahan näissä talousjutuissa on kuitenkin se, että ite pysyn kärryillä!

Päädyin pilkkomaan laskutilin kahteen osaan eli autolle on jatkossa oma puskuri, jonne veroja ja vakuutuksia yms. varten pitäisi saada jemmaan 200e/kk. Asumiseen liittyvälle laskutilille tavoitteena on kerryttää 420e/kk. Asuminen tilille kerätään rahaa vakuutuksia, kiinteistöveroa, vesilaskua, nuohousta sun muuta varten. Toki kun nää laskut tulee nyt, vaikkei rahat ookkaan kerättynä, on tää se tili jonne menevästä summasta on välillä vähän nipistettävä, jotta laskurikkaissa kuukausissa rahat riittää.

Uutuutena on myös kesäjemma, jonka nimi muuttuu sitten kesällä joulujemmaksi. Meillähän ei oo varsinaista kesälomaa ollenkaan, eikä mulla minkäännäkösiä lomarahoja, joten alkuvuoden aikana jemmaan sivuun 35e/kk joilla voi tehä kesällä töitten lomassa jotain kivaa (jos korona suo). Käydä vaikka lähiseudun nähtävyyksiä katsomassa, ostaa töttöröt jätskikiskalta ja mansikoita torilta sekä mennä ihan kahvilaan kahville.

Koti kategoria kattaa puhdistusaineet, vessapaperin, ilmanvaihtokoneen suodattimet, kauhat, kattilat ja kaikki muu sellainen sälä eli käytännössä korvaa sen erillisen budjetin sivussa olleen muut taulukon. Enää ei osteta sellaisia tuotteita, joille ei löydy kategoriaa - tehdään uusi rivi sitten jos ja kun tulee tarve.

Ostolakko päättyy vuoden vaihtuessa ja heti alku vuonna on ostoslistalla muun muassa hammastahna ja sähköhammasharjan vaihtopäät. Joulupukki toi sukkia, mutta jos ei olisi tuonut ois nekin olleet ostoslistalla. Näitä ostoja varten on tää hygieniatuotteet, vaatteet yms kategoria. Mahdolliset ylijääneet rahat siirtyvät jemmaan ja kerryttävät pottia vähän kalliimpaa hankintaa eli esimerkiksi kenkiä varten. Mä onnistun kävelemään kuomat puhki kahdessa talvessa, joten varmaan ainakin ne täytyy ostaa ens vuoden lopussa. Mulla kroksit kuluu puhki yhdessä kesässä, joten nekin täytynee ostaa jossain vaiheessa. Ja isännälläkin on kroksit rikki, joten nekin sitten jossain välissä tarvii uusia.

Autoilu rivi kattaa tuttuun tapaan tankkaukset, katsastuksen ja muut pienemmät jutut kuten tuulilasinpesunesteet.

Ostolakon päättyessä myös vapaa-aika rivi palasi takaisin exceliin. Tää raha on tarkoitettu ihan vaan siihen, että voi ostaa mitä vaan kivaa. Oli se sitten kukkakimppu tai kahvilla käynti. Toki tavaran ostaminen on rajattu vuodelle 2021 niin, että vain joka kolmas kuukausi on päivä, jolloin saa ostaa jotain konkreettista tavaraa. Mun mielestä viherkasvit ei oo tavaroita jos ne laittaa jo olemassa olevaan ruukkuun (kukkaruukkuja on kaapin täydeltä ja tarkotus ois saaha niitä vähän enemmän käyttöönkin). Tänne menee osa sisustusjutuista, jos tuntuu että ne on silkasta mielihalusta ostettuja juttuja - semmoset oikeesti tarpeelliset menee sitten koti-kategoriasta.

Alimmat kursivoidut rivit ovat säästöön menevät rahat. Siellä uutena rivinä toistuu läpi vuoden kohta sijoituksiin. Semmoinen rivi olisi pitänyt olla mun exceltaulukossa jo ajat sitten. Vaan parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Myös puskuri ja säästölipas ovat tiiviisti mukana ensi vuonnakin. Säästölippaan eli pikku puskurin 2 000 euron potista uupuu vielä vähän vajaa 1 400 euroa. Siinä varsinaisessa puskurissa on rahaa nyt 1 600e/10 000e. Eli vielä useamman vuoden roikkuu budjettitaulukossa mukana ennen kuin on täynnä.

365säästö haaste kestää heinäkuun puoliväliin, sitten on säästöön laitettu euro päivässä vuoden ajan. Nää rahat on tarkotus käyttää grillin uusimiseen.
 
Vuoden 2021 ratoksi otin 52 viikon säästöhaasteen, jossa siis laitetaan säästöön aina viikkonumeron mukainen summa. Eli viikolla 1 1€, viikolla 2 2€, viikolla 3 3€, viikolla 4 4€. Mä laskeskelin nää valmiiksi kuukausittaisiksi summiksi eli tammikuussa on viikkonumerot 1+2+3+4=10. Kun kuukausi vaihtuu keskellä viikkoa on maanantai se, joka määrittää kumpaan kuuhun viikkosumma kuuluu. Aika nopsaan päästään yli satasen, mutta marraskuussa vasta haastetta onkin (ellei sitten veronpalautukset pelasta!).



52 viikon säästöhaaste 2021

Tammikuu 10e

Helmikuu 26e

Maaliskuu 55e

Huhtikuu 62e

Toukokuu 78e

Kesäkuu 120e

Heinäkuu 114e

Elokuu 165e

Syyskuu 150e

Lokakuu 166e

Marraskuu 230e

Joulukuu 202e

Yht. 1 378e 
jonka käyttötarkotus on ainakin 
vielä toistaiseksi tuntematon


Menestyksekästä vuotta 2021 kaikille!



Joulukuun yhteenveto

 


Joulukuun tulot muodostuivat marraskuulta siirretystä 4 570 eurosta, vajaasta eurosta joka oli tilien korkotuotot yhteensä, isännän 334 euron palkkatuloista, pitkästä aikaa tehdystä suuren suuresta yksityisotosta (500e), 11,57 euron S-bonuksista, laskutililtä käyttöön otetusta 1 955 eurosta (jotka meni auton korjaukseen ja hilut säästölippaaseen), reilusta 700 euron tukiperhepalkkiosta ja joululahjoista (käteistä 100e ja lahjakorttien muodossa 120e). Kaikkiaan rahaa tulopuolen kautta meni 8 299,08 euroa. Näistä tuloista tammikuulle siirtyy 2 800 euroa. Ja tosiaan laskutililtä käyttöön otetut rahat on myös merkitty tuloiksi, vaikka ne on tavallaan olleetkin tuloa jo aiemmin. Kylläpä on sekavaa :D
 
Lainojen lyhennykset ja korot veivät vain 9,9% tuloista (velkojen maksutilille menneen summan lasken jemmaan meneväksi), laskuihin meni 10,1% (tuo 393,45 euron vesilasku kattaa koko meidän talossa tänä vuonna käytetyn veden). Muuttuviin kuluihin upposi 29,7% tuloista (yli paisunut ruokabudjetti ja auton korjaus näkyy myös prosentuaalisesti). Suurin osa tuloista meni jemmaan 47,8% eli jakaantui välitilille, laskutilille velkojen maksuun ja käteisjemmaan. Loput 2,5% meni 365säästöön, puskuriin, säästölippaaseen ja sijoituksiin.
 
 
 
Joulukuun yhteenveto

sulussa olevat lukemat kertovat kuinka paljon vähennystä tai kasvua kussakin kategoriassa on edelliseen kuukauteen verrattuna.

tulot yhteensä 8 299,08e (-3 596,42e )

lainojen lyhennykset ja laskut
yhteensä 1 652,02e (-1 051,76e)

muuttuvat kustannukset (ruoka+autoilu+lemmikit+muut)
2 463,26e (+1 995,54e)
 
turhuudet
0,00e (+/-0)

jemmaan siirrot (välitili, autotili, laskutili)
yhteensä 3 970,00e (-3 452,00e)

säästöön 209,80e (-728,10e)

30. joulukuuta 2020

Ostolakko lähenee loppuaan

Vuosi 2020 ja sen myötä myös meidän talouden älä osta mitään vuosi on käytännössä jo ohitse.

Mitään kovin suuria haasteita ei vuoden aikana ilmennyt. Vuotamaan ruvennut kurapisteen kuraharja korvattiin omista varastoista löytyneellä bideesuihkulla. Aika nopsaan silmä tottui, joten poistin kuraharjan ostoslistalta jo jokin aika sitten. Bideesuihkulla saa kompostisangon, saappaat sun muut putsattua ihan hyvin. Ainoa alun perin kiellettyjen listalla ollut ostos oli koiran korvan puhdistamiseen hommatut vanupuikot eli mun mielestä tosi hyvin suoriuduttiin. Ai niin ostihan se isäntä alkuvuodesta tupakkaa ja karkkia. No mutta siitäkin huolimatta ihan hyvin suoriuduttu loput 364 päivää.

Lähtökohtaisestikaan en tykkää luuhata kaupoissa turhan takia, aina on ollut käytössä ostoslista jonka kanssa sinne ostoksille on menty. Ongelma on ollut heräteostokset, jotka yleensä kuitenkin ovat olleet tarjouksessa olevia tuotteita, joita muutoinkin ostettaisiin jossain vaiheessa. Ja kyllähän niitä on ostettukin, kun eihän ne pesuaineet oo vielä lähelläkään loppumista! 🙈 Kynttilöitä ja tuikkuja oli myös kertynyt valtaisa määrä, vaikka pariin vuoteen ei oo niitä lahjana saatu eikä itse ostettu. Onneksi nyt alkaa olla varastot vähenemään päin, niin voisi taas toivoa pikkujoulu ja joululahjaksi ensi vuonna.

Korona toki teki vielä aavistuksen helpommaksi heräteostosten välttelyn, kun aloin vältellä koko kaupassakäyntiä. Postilaatikon ei mainoksia kiitos lappu ehkäisee myös hyvin ostohalujen syntymistä, kun tarjouksia ei juurikaan näe. Telkkaria en kato juuri ollenkaan suorana, katotaan ohjelmat tallennettuina jolloin mainoskatkot tietysti kelataan.

Vielä on tekemistä sen kanssa, että opin tunnistamaan halun ja tarpeen toisistaan kunnolla. En koe kuitenkaan ehdotonta ostolakkovuotta tähän perään tarpeelliseksi. Eikä se ihan samoilla säännöillä voisikaan jatkua, sillä ilmastointikoneen suodattimet ja tiskikoneen luukun alatiiviste sekä hammasharjan vaihtopäitä ja hammastahnaa tarvii ainakin ostaa. Voihan se olla, että vielä joskus tulevaisuudessa ostolakkoon ryhdyn tai yhdessä isännän kanssa ryhdytään. Kokonaan pois suljettu juttu älä osta mitään vuosi ei kuitenkaan oo. Ei sekään oikein toimi, että kaikki halut on hiljennettävä ja ostettava aina vaan tarpeeseen. Se kultainen keskitie tarvii tässäkin löytää.

Vuoteen 2021 lähdetään kuitenkin pienillä rajoituksilla: tavaraa* saadaan ostaa vain neljänä päivänä vuoden aikana (käytännössä siis noin kolmen kuukauden välein). Kaupan herkkuja saa ostaa vapaasti (ruokabudjetin rajoissa). Tupakka on ja pysyy kiellettyjen listalla! Olemassa olevaa tavaramäärää pyrin pienentämään ja tavaroiden kulkua ulos ja sisään ruvetaan seuraamaan tarkemmin ja niistä tullaan pitämään kirjaa.


*tavaraksi ei luokittelella pesuaineita, auton varaosia, hygienia tuotteita, kasveja, suodatinpusseja, leivinpapereita yms

Vuoden 2020 eväät


Erilaisia juustoja on vuoden aikana ostettu 499,76 eurolla. Tää sisältää kaikki juustot tuorejuustoista ja salaattijuustoista oltermanniin. Siis 500 euroa juustoon! 😱 Mutta juusto on hyvää, siitä ei pääse mihinkään, ehkä kuitenkin vähän vähempikin määrä tuota rasvaista herkkua piisaisi? Ehkäpä vuonna 2021 voisi kiinnittää vielä vähän enemmän huomiota leivän päällä syötyyn ja ruokaan uponneeseen juustoon...

Toinen itseni yllättänyt kategoria on leivontatarvikkeet. Tähän olen laskenut herkkujen tekoon ostetut aineet, kuten esimerkiksi sokerikuorrutteet, strösselit ja suklaat sekä muut sokerit kuin hienon sokerin. Onneksi sentään suurin yksittäinen summa on joulukuussa, joten se antaa vähän armoa sen suhteen, että edes osa menee joulun ja lahjojen piikkiin eikä siis oo omiin mahoihin koko summaa mätetty.

Kolmas ihmetystä aiheuttava seikka on se, että rasvaa on ostettu 180 euron edestä. Tässä kategoriassa on siis öljyt, leivontamargariinit, voit, oivariinit ja keijut. Mutta leipominen selittää kyllä aika paljon.

Melkein 200 euroa on uponnut myös säilykkeisiin ja mausteisiin. Tämä kategoria pitää sisällään muun muassa tomaattisoseet ja mausteet inkivääristä mustapippuriin. Ensi vuoden seurantaan pitää kyllä eritellä tämä alakategorioihin, kun en yhtään varmaksi muista mitä ja ennen kaikkea missä suhteessa näitä tuotteita on tällä rahalla ostettu.

Useampaan otteeseen lautaselle on päätynyt tavaraa kategoriasta makkarat ja nakit. Leikkelettä leivän päälle ei muistaakseni järin montaa kertaa oo ostettu. Grillimakkara on niin nopea ja helppo, joten sitä syödään etenkin kesällä. Ja toki talvella käydään hoitolasten kanssa paistamassa makkaraa grillikodassa tai laavulla (joulukuussa ostettu tätä tarkoitusta varten yhteensä neljä pakettia makkaraa). Nakit kelpaa kastikkeeseen, keittoon, uuniin tai ihan vaan kylmänä suoraan paketista. Maistuu hoitolapsille ja meille myös. Ehkä vähän turhankin tiuhaan on näitä syöty. Olkoon siis vuoden 2021 tavoitteena vähentää prosessoitujen lihavalmisteiden käyttöä. Ja heti tammikuussa on kuitenkin tarkotus kipittää laavulle makkarapaketin kera 😅

Makaronilaatikkoa joko jauhelihalla tai soijarouheella ollaan syöty vuoden aikana 9 kertaa ja kalakeittoa 13 kertaa. Hampurilaisiakin tehtiin kesällä 10 kertaa. Tavoitteena ois saada ens vuodelle vähän vielä enemmän monipuolisuutta niitten aina samojen ruokien joukkoon. Toki kalakeitto ja makaronilaatikko säilyvät listalla myös, ne kun on niin hyviä. Ens vuonna uusia reseptejä päätyy testiin tätä kulunutta vuotta enemmän.

On kyllä mielenkiintoista tutkia minkä verran mihinkin ruokiin on rahaa kulunut. Me tosiaan ostetaan osa meijerituotteista Valmakaupasta ja naudan liha otetaan tuottajapalautuksena teurastamolta, niin nuo s- ja k-ryhmän sovellukset ei kerro koko totuutta siitä mitä ja millä hinnalla suuhun laitetaan.

Muut maitotuotteet sisältää kermaviilit, smetanat, ranskankermat sun muut. Kasvikset ja hedelmät kategoriaan kuuluu myös juurekset ja pakastevihannekset.

Koko vuoden aikana ruokaan on mennyt rahaa meidän kahden ruumiillista työtä tekevän aikuisen (+ 3 hoitolasta kerran pari kuussa viikonlopun vietossa) taloudessa 3 104,89 euroa. Se tarkoittaa 258,74 euroa per kuukausi. Toivon mukaan ruokakulut pysyvät yhtä kohtuullisina myös vuonna 2021.

29. joulukuuta 2020

Tammikuun ruokalista

Tammikuun ruokalista sisältää yhden lämpimän ruoan arkipäiville ja kaksi lämmintä ruokaa lauantaille ja sunnuntaille. Tuttuun tapaan arkena lounas on jämiä tai sovelletaan lennossa. Vuonna 2021 jatketaan uusien hyvien kasvisruokien metsästystä ja aika liuta onkin reseptejä kertynyt testattavaksi. Kalaa pyritään syömään myös vähintään kerran viikossa.

Ostolakon päättyessä myös kaupan herkkujen ostokielto loppuu. Jotta herkkuja ei tulisi syötyä ihan liikaa, on sunnuntai herkuttelupäivä, ruokalistalla se näkyy aika usein roskaruokapäivänä 😅

Mantelikala


Kasvissosekeitto
Munakas
Jääkaapin jämät pasta
Pizza

Italianpata *
Paprika-kikhernepasta
Kaalit kiinalaisittain + riisi
Curry kala + perunamuusi
Kukkakaalicurry
Maksalaatikko
Feta-pinaattikiusaus
Lämmin tex mex salaatti

Meksikolaiset maissipihvit
Juustoinen kasviskiusaus
Mifu curry-hunaja uunipasta
Lohilaatikko
Papupyörykät, ruskea kastike & peruna
Kanakeitto
Lehtikaali kananmunapasta
Uuniperunat
Tortillat

Jämäpäivä *
Bataattikeitto
Kikherne tikka masala
Kippari kinkkukiusaus
Uunilohi + perunamuusi
Pinaattikeitto
Linssikastike + Spagetti
Tex mex jauhelihakiusaus

Meksikolainen papukeitto
Kiinalainen kasviswok
Halloumi porkkanapihvit
Tonnikalapasta
Kaalilaatikko
Pehtoorin perunalaatikko 
Marokkolainen kikhernekeitto
Pizza


Tarkoitus olisi käydä kaupassa * merkittyinä päivinä eli tammikuussa se tarkoittaa kauppareissua parin viikon välein. Kauppareissun jälkeen ekalla viikolla syödään salaattia ja hedelmiä, tokalla viikolla salaattina on yleensä porkkanaraastetta ja hedelmien sijasta syödään pakastemarjoja. Yleensä käydään ruokakaupassa vasta illalla, joten kauppaan lähdetään suoraan ruokapöydästä heräteostosten minimoimiseksi.

28. joulukuuta 2020

Joulun 2020 kustannukset

Tää on oikeestaan eka joulu kun oikeesti laskin kaikki jouluun liittyvät kulut erikseen. Aiempina vuosina joulu on näkynyt kyllä hieman pitkin vuotta muut sarakkeessa lahjoina ja askartelutarvikkeina sekä joulukuun osalta hieman ruokakuluissa. Ruokakuluista on tosin ollut pois meijerin myymälässä tehdyt ruokaostokset, kuten juustot ja myös teurastamolta tilattu kinkku on toimitettu ja maksettu Valmakaupassa.

Nyt erittelin joulukuun ruokakaupan kuiteista ne elintarvikkeet mitkä on ostettu joulun takia, oli kyseessä sitten omat jouluruoat tai leivontatarvikkeet, joita on käytetty läheisten lahjoihin. Toki käytin kaapissa ennestään olevia tarpeita myös, kuten fariinisokeria joten sitä ei tarvinnut ostaa tällä kertaa. Lahjoiksi herkkujen lisäksi muun muassa neuloin villasukkia ja ompelin autoihin kosteudenpoistajia, näihin tarvikkeet oli hankittu jo aiemmin, joten niiden aiheuttamia kuluja en näihin joulun laskelmiin pystynyt sisällyttämään. Joulukorttien materiaalit löytyivät myös kotoa ja ne on vuosien takaa, osa saatu ja osa ostettu. Postimerkit olivat pääsääntöisesti vuoden 2018 joulupostimerkkejä (saattoi muutama vanhempikin joulun ikimerkki olla). Postimerkkejä on muuten vielä ensi vuodenkin kortteihin!
 
 
Siispä älä osta mitään vuoden joulun kustannukset koostuvat pelkistä ruokatarvikkeista:

Kinkku 57,00e
Pekaanipähkinät 2,25e
Punajuurikuutiot 1,39e
Väkiviinaetikka (sillit) 1,29e
Siirappi 1,95e
Vadelmamarmeladi 1,85e
Omenamarmeladi 1,35e
Kondensoitu maito 1,59e
Vaahtokarkit 0,95e
Lakut 4,15e
Leivontasuklaa (3 levyä) 4,65e
Valkosuklaa (6 levyä) 9,90e
Naudan maksa 2,77e
Raesokeri 0,98e
Lakkamaksapasteija 2,49e
Meijerivoi (3 pkt) 8,07e
Margariini (2 pkt) 3,58e
Silli 5,33e
Punasipuli 0,52e
Sitruuna 1,18e
Lanttu 0,86e
Bataatti 2,94e
Peruna 3,00e
Sokeri 2 pss
1,58e
Torttutaikina 2 pkt
4,50
Puuroriisi 1,09e
Kaljamallas 3,49e
Ranskalaiset pastillit (2 pss)
3,38e
Rusina (iso pussi)
4,49e
Piparkakkumauste 0,65e
Inkivääri 0,79e
Kaneli 1,09e
Sokerikuorrute (2 tuubia)
3,70e
Strösselit (2 lajitelmaa)
7,93e
Tuc suolakeksit (2x3-pack)
5,38e
Karpalopatee 5,79e
Juustot (montaa laatua)
45,18e
Luumumarmeladi 1,15e
Persimon 0,83e
Rypäle 3,00e
Vehnäjauho (2x 5 kg/pss) 7,78e
Piimä (3 L)
2,79
Rahka (3 prk)
3,06
Graavilohi (200g)
5,30
Tilli (2 ruukkua)
2,20
Maustekurkku 0,49
Tomaatti 0,77
YHTEENSÄ
236,45




Eli kyllähän sitä rahaa saa näemmä uppoamaan vaikkei joulua varten ostaisi muuta kuin ruokaa... Tähän päälle kun laittaa vielä normit joululahjoihin menevät rahat (teen yleensä karkkikuusia vähintään 2 kappaletta ja yhteen semmoiseen menee 2-3 laatikkoa karkkia, joten normisti vähintään parilla kympillä ostetaan suklaata muitten jouluruokien lisäksi). Muutama karkkiresepti on mitä tahdon myös päästä testaamaan, joten ens vuonna vielä vähän enemmän tulee leikittyä suklaalla. Muutoin lahjoihin ei vissiinkään tarvitse hommata muuta ensi vuonnakaan, kaiken tarvittavan pitäisi olla kotona jo valmiiksi (ja joo, tiiän ainakin suurin piirtein mitä annan kenellekin ensi vuonna lahjaksi). Ellen sitten saa jotain niin hyvää ideaa, että se on pakko päästä toteuttamaan ensi jouluksi. Korttien askarteluunkin löytyy tarvikkeet kotoa valmiina. Kaipa siihen jouluun on syytä varata noin 300 euroa ensi vuodelle, ainakin luulisin että se piisaa. Siispä kesäkuusta lähtien on joulua varten jemmattava 45 euroa kuussa.

27. joulukuuta 2020

52/53 tulot ja menot

22.12.
Säästölippaaseen automaattisesti viime viikon korttiostoista 4e
Diesel 50,00e (1,264e/litra)
Prisma 27,71e
Tilin tasauksen myötä säästölippaaseen 1,29e

24.12.
Säästölippaaseen automaattisesti tiistain korttiostoista 4e
Joulupukilta +100,00e käteistä & +120,00e lahjakorttien muodossa
 
26.12.
Isännän tililtä välitilille tammikuuta varten 70,00e
Säästölippaaseen tilin tasauksen myötä 1,00e
Nordnettiin 100,00e



Ensi vuonna piti aloittaa kuukausittainen rahastosijoittaminen, mutta enhän mä malttanu oottaa vuoden vaihdetta. Yhteiselle tilille jäi rahaa 100e ja eka mietin, että laitan sen laskutilille tai puskuriin. Päädyin kuitenkin luomaan tilin nordnettiin ja tuhlasin sen satasen siellä.



Yhteenveto viikko 52
Tulot 220,00e
Menot 77,71e
Säästöön/jemmaan 300,29e
Sijoituksiin 100,00e

20. joulukuuta 2020

51/53 tulot ja menot

15.12.
Isännän palkka +178,40e
Välitilille tammikuuta varten 175,00e

Meijerin myymälästä 10,42 kg kinkku 57,00e
Prisma 131,07e (sis. kissanruokaa 3,95e)
Säästölippaaseen tilin tasauksen myötä 0,33e

Laskutili -1 955,00e:
Auton turbon vaihto korjaamossa 1870,00e
Motonetistä jarrupalat, pyyhkijänsulat ja öljy + öljynsuodatin 82,59e
Säästölippaaseen 2,41e

17.12.
Automaattinen siirto säästölippaaseen korttimaksun myötä 2,00e

18.12.
Oman talon osuus sähkölaskuista 109,42e
Puhelinlaskut yhteensä 34,14e
Tilin tasauksen myötä säästölippaaseen 1,97e


Autoon meni tällä viikolla rahaa 1 952,59e. Ja lähiaikoina kuluu vielä 580,00e kun ostetaan uudet kesärenkaat (renkaat on jo tilattu ja odottelevat naapurikylän rengasliikkeessä). Näitä menoja varten sinne laskutilille on vuoden mittaan sitä rahaa jemmattu, mutta ei se kyllä yhtään kivalta tunnu niitä käyttää...



Yhteenveto viikko 51
Tulot 178,40e
Menot 2 284,22e
Säästöön/jemmaan 181,71e








18. joulukuuta 2020

Syytingin toteutunut hinta vuonna 2020

Alkuvuonna jonkin verran kirjoitinkin siitä, että meidän asumiskustannusten lisäksi maksetaan myös alatalossa asuvien syytinkiläisten sähkö- ja vesilaskut. Alatalon kiinteistövero luonnollisesti kuuluu myös meille, kun me se talo omistetaan. Nyt kun viimeinenkin tänä vuonna maksettava sähkölasku on verkkopankkiin saapunut on aika ynnäillä kuinka paljon syytinki tuli maksamaan vuonna 2020. Alatalo on paritalo, jonka toisessa päädyssä asuu isännän mummu ja toisessa isännän vanhemmat (+isännän isoveli joka ei siis virallisesti kuulu syytinkiläisiin) eli yhteensä neljä henkeä. Niin ja kertauksen vuoksi lyhyesti ja ytimekkäästi todettuna syytinki tarkoittaa yksinkertaistetusti sitä, että tilakaupan yhteydessä appivanhemmat ovat saaneet elinikäisen asumisoikeuden tilalla joka on vaikuttanut kauppahintaan huojentavasti. Tilakaupan mukana tuli jo aiemman sukupolvenvaihdoksen myötä syytinkiin oikeutettu isännän mummu.
 
 
 
Alatalo lämpiää sähköllä, joten sen merkitys meidän koko tilan sähkönkulutuksessa on merkittävä. Kuluneen vuoden aikana kaikesta tilalla käytetystä sähköstä kului 43%:a alatalossa. Meidän talossa käytettiin sähköstä 16%. Eli maatalouden osuus vuoden sähkönkulutuksesta on 41%. Sähköä alatalossa kului 3 373,79 euron arvosta. Tämä summa sisältää siis tänä vuonna maksetut sähkölaskut eli itse sähkönkulutus on tapahtunut aikavälillä 11/2019-11/2020.

Alatalon osuus meidän tilan kiinteistöverosta oli vuonna 2020 yhteensä 601,80 euroa. Alatalon osuus yksityistalouden vakuutuksista koko vuoden osalta on ollut 359,70 euroa (tämä on kulkenut mukana yksityistalouden budjetissa, osana mittaturvavakuutusta). Vesilasku menee 50/50 alatalon ja navetan kanssa, koska vesiosuuskunnan vesi navetalle menee alatalon kautta. Navetalla tätä ostovettä käytetään lähinnä maitohuoneessa pesuhommiin, lehmien juomavesi tulee kaivosta. Ostoslistalla on jo tovin roikkunut vesimittari, jotta sen saisi navetalle ja tietäisi mikä on todellinen vedenkäytön jakauma. Kovasti toivoisin ettei alatalossa sentään noin paljoa läträttäisi vaan isompi osa kuuluisi maatalouden verovähennyskelpoisiin menoihin. Alatalon osuus vesilaskuista kuluneelta vuodelta on 1 068,64 euroa.

Syytinki tuli maksamaan meille tänä vuonna 5 406,87 euroa.

16. joulukuuta 2020

Hupsista, voihan joulu!

Niinhän siinä sitten kävi, että joulu pääsi kuitenkin yllättämään! Ruokabudjetti se vaan venyy ja paukkuu, saas nähdä meneekö koko budjetti ihan pipariksi... 

Mullahan oli se käsitys, että joulu ei ihan hirveästi näy meijän rahan käytössä. Kun ei kerta lahjoja osteta juurikaan, vaan ne tehdään itse. Askartelu- ja käsityömateriaalit löytyi tälle vuodelle valmiiksi kotoa (niitähän ei olisi nyt älä osta mitään vuoden viimeisenä kuukautenakaan saanut lisää ostaa) ja ruokalahjojen aineet oli tarkoitus kustantaa siitä normaalia isommasta ruokabudjetista.

Nyt ollaan kuitenkin tilanteessa, että joulukuun ruokabudjetista on käytetty 423,62e/400e ja ens viikon ostoslistalla on tuotteita vielä noin 30 euron edestä. Jonkin aikaa jouduin miettimään syytä tälle ruokabudjetin riittämättömyydelle. Mutta luulisin nyt tietäväni mistä tämä johtuu.

Joo, olihan meillä kaapit suht tyhjänä lokakuun ja marraskuun ruokabudjettien pienuuden vuoksi. Mutta pääsyy lienee se sama kuin ylipäätään ruokabudjetin suhteen silloin kesäkuussa. Eli meijerinmyymälän ostojen osuus. Meijerin myymälään on mennyt joulukuussa 67,47e+57,00e eli 124,47e. Eka summa sisältää juustoja, kermaa jne ja toinen summa on 10,420 kg kinkku (isäntä ei tahdo kinkun koossa pihistellä ja kummasti se kinkku kyllä kokonaan kuluu eikä päädy bioon).

Ilman meijerin myymälän ostoksia joulukuussa ruokaan olisi tähän mennessä kulunut 299,15e. Joka sisältää aineksia lahjaksi leivottaviin pikkuleipiin, itse tehtyihin karkkeihin ja saaristolaisleipiin. Jos tätä peilaa siihen 400 euron budjettiin niin ihan hyvällä mallilla ollaan. Etenkin kun tänä vuonna on konvehdit ja muut kaupan valmiit herkut kiellettyjen ostosten listalla.

Aiempien vuosien joulukuun kirjanpidosta ei joulua pysty enää erittelemään, mutta tän vuoden kuiteista jouluun liittyvät ostokset saa laskettua omaksi kategoriakseen. Siispä joulun jälkeen otan urakaksi setviä paljonko joulun osuus ruokabudjetista todellisuudessa on. Ehkä se helpottaisi vähän ensi vuoden joulun budjetointia. Täytyy vaan muistaa varata rahaa myös niihin konvehteihin! 😋 Jonkin verran tarvitaan rahaa myös lahjojen materiaaleihin, ainakin muutamia ideoita vuoden 2021 lahjoihin on jo mielessä.


Tiiätkö sä jo paljonko sun joulu tulee tänä vuonna kustantamaan? Onko se aiempiin vuosiin verrattuna enemmän, saman verran vai vähemmän?

14. joulukuuta 2020

Verokortit vuodelle 2021

Meille ilmestyi omaveroon uudet verokortit viime viikon lopussa ja uusiksihan ne meni ihan saman tien.

Mä en tykkää säätää verojuttuja montaa kertaa kesken vuotta, joten mielummin pyrin ylimitottamaan maksetut verot, ihan vaan omia hermojani säästääkseni. Mä voin nimittäin myöntää ihan suoraan että en ymmärrä näistä verojutuista hölkkäsen pöläystä. 🙈 Lisäksi ainakin täällä korvessa tuo omavero sivusto on ihan äärettömän hidas, joka voi johtua toki myös netistä.

Verottajan ehdotuksen mukaisesti mä saan maksaa ennakkoveroa ens vuonna yhteensä 4 349,10e eli joka toinen kuukausi 724,85e. Arvioiduksi maatalouden tuloksi on asetettu 20 000e. Isännälle arvio maatalouden tulosta on 15 000e ja ennakkoveroksi määräytyi 531,99e joka toinen kuu eli yhteensä 3 191,94e. Näihin en tehny muutosta, sillä odotettavissa on ettei maatalouden jaettava tulo tuu olemaan lähellekään tuota 35 000 euroa. Joten saavat olla näin ainakin ens alkuun. Ennakkoverot maksan firman tililtä, joten sen vuoksi niitä ei oo meijän yksityistalouden budjetissa näkynyt.

Mulla oli alunperin verokortissa prosenttina 20,5 ja tulorajana 13 380e ja rapiat. Tää ei riitä, sikäli mikäli molempien perheiden lapset käyvät meillä hoidossa maksimäärän. Jotta varmaan piisaa niin laitoin rajan vielä himpun ylemmäs. Lopputuloksena mulle tuli 25 000 euron tulorajalla veroiksi 30,5%.

Isännälle oli laitettu tulorajaksi 23 640e ja rapiat jollon veroprosentti olis ollu 20,0. Vähennyksiin oli huomioitu jotkut vissiin joltain aiemmalta vuodelta napatut työmatkatiedot. Isäntä tekee siis raksahommia eikä rakennettavien omakotitalojen sijainteja etukäteen tiedä, mutta ihme on jos kilsat ois samat. Niin ja toki tavoite on se, että isäntä kerkiäisi tekemään enemmän palkkatöitä tulevana vuonna. Poistin nuo vähennykset ja laitoin tulorajaksi 35 000e, niin hänen veroprosenttinsa on nyt 28,0.

Isännän arvioidut kokonaistienestit on maatalous 15 000e + palkkatulot 35 000e = 50 000e. Veroja maksettavana 3 190e ja rapiat + 28,0%. Mun kokonaistulot arviolta maatalous 20 000e + perhehoitopalkkiot 25 000e = 45 000e. Veroja maksettavana vähän vajaa 4 350e + 30,5%. Kummallakin nuo maatalouden tulot kokonaan ansiotuloja. Se menee mun järkeen kyllä, kun mun osuus maatalouden tulosta on isompi, niin luonnollisesti maksan enemmän ennakkoveroa.

Miksi mun perhehoitopalkkiota (jotka on mun käsittääkseni verrattavissa palkkatuloihin) verotetaan isommalla prosentilla kuin isäntää hänen palkkatuloistaan? Isännän arvioitu palkkatulon määrä on kuitenkin 10 000e enemmän kuin mulla, vaikka kokonaistulot onkin arvioitu olevan noin 5 000e enemmän kuin mulla. 

Jos joku osaa selittää tän mulle jotenkin niin, että tajuun niin ois kiva. Mainittakoon vielä taustatietona se, että ei nuo mun hiukset oo kovinkaan tummat. Eli ihan rautalangasta sais koittaa vääntää.

Muutitko sä omaa verokorttiasi saman tien kun se tuli vai vastasiko verottajan ehdotus omaa arviotasi?

13. joulukuuta 2020

50/53 tulot ja menot

10.12.
S-bonukset suoraan puskuriin +11,57e
Siirto puskuriin 33,43e
Säästölippaaseen tilin tasauksen myötä 1,57e


Enää kolme viikkopostausta jäljellä! 😄 
Ens vuonna piisannee ihan vaan kuukausikatsaukset...

Yhteenveto viikko 50
Tulot 11,57e
Menot 0,00e
Säästöön/jemmaan 46,57e


6. joulukuuta 2020

49/53 tulot ja menot

30.11.
Isännän palkka + tukiperhepalkkio yht. 1 785,98e
Diesel 50,52e (1,226e/litra)
Joulukuuta varten välitilille 1 720,00e
Tilien tasauksen myötä säästölippaaseen 17,46e
Laskutilille marraskuun ylijäämä 50,00e

1.12
Välitililtä rahat käyttöön +4 570,00e
Lainan lyhennys 818,88e
(lyhennys 645,79e, korot 170,89e, kulut 2,20e)
Luoton takaisinmaksu turva 31,18e
Vesilasku 393,45e
Nuohous 61,25e (hinta noussut viime vuodesta 1,60e)
Mittaturva vakuutus 207,70e (125,02e maksettu op bonuksilla)
Valmakauppasta maitotuotteita (lue: juustoja) 67,47e
Prisma 177,42e (sis. suodatinpusseja & leivinpaperia)
Velkojen maksu tilille 400,00e
Välitilille tammikuuta varten 200,00e
365säästöön joulukuun osuus 31,00e
Laskutilille 550,00e
Tilien tasauksen myötä säästölippaaseen 2,12e

3.12.
Automaattinen siirto säästölippaaseen korttiostojen myötä 4,00e

4.12.
Tilien talletuskorot yhteensä 0,83e
Säästölippaaseen 0,83e


 Yhteenveto viikko 49

Tulot 1 786,61e
Menot 1 807,87e
Säästöön/jemmaan 1 255,41e


1. joulukuuta 2020

Marraskuun yhteenveto


Meidän talouden marraskuun jättitulot muodostuivat lokakuulta siirretystä 2570 eurosta, 7,85 euron S-bonuksista, turhan tavaran myymisestä saadusta 77 eurosta, isännän 1 195,03 euron palkkatuloista ja 1 273,25 euron tukiperhepalkkiosta (lapsia oli lokakuussa hoidossa miltei joka viikonloppu) sekä 6 862,27 euron veronpalautuksista. Nyt jos joku eksyy tänne blogiin ekaa kertaa ja törmää tähän postaukseen niin saa ehkä hieman vääristyneen kuvan meidän tulotasosta... 😅

Menot olivat yhtä paljon kuin tulotkin eli nollabudjetti toteutui. Poikkeuksellisten tulojen myötä toki myös rahat jakaantuivat kategorioihin vähän eri tavoin. Lainojen lyhennykset ja korot sekä velkojen maksu vanhemmille veivät 24,6% tuloista, laskuihin meni 1,7% ja muuttuviin kuluihin 3,9% tuloista. Suurin osa tuloista meni jemmaan 61,9% tuloista jakaantui välitilille joulukuuta varten, auton korjausta ja renkaita varten sekä laskutilille ja käteisjemmaan. Loput 7,8% meni 365säästöön, puskuriin ja säästölippaaseen.

Ekomaksu tosiaan erääntyikin marraskuun puolella, joten en ollut osannut sitä budjetoida etukäteen, kun se on viime vuosina tullut vasta joulukuussa. Vaan eipä tuo haitannut, kun autoiluun varatuista rahoista jäi sopivasti yli. Tuo ekomaksu on siis ns. jätehuollon perusmaksu, jolla katetaan ne käyttöhetkellä ilmaiset palvelut, kuten vaarallisten jätteiden kierrätys. 

 


Marraskuun yhteenveto

sulussa olevat lukemat kertovat kuinka paljon vähennystä tai kasvua kussakin kategoriassa on edelliseen kuukauteen verrattuna.

tulot yhteensä 11 895,40e (+10 102,93e )

lainojen lyhennykset ja laskut
yhteensä 3 157,78e (+1 797,71e)

muuttuvat kustannukset (ruoka+autoilu+lemmikit+muut)
467,72e (+155,16e)
 
turhuudet
0,00e (+/-0)

jemmaan siirrot (välitili, autotili, laskutili)
yhteensä 7 422,00e (+7 292,00e)

säästöön 937,90e (+858,06e)


Otin tässä yhteenvedossa huomioon myös marraskuussa tienatut rahat jotka siirtyvät joulukuulle (välitilille meni 2 200e veronpalatuksista + isännän palkoista ja tukiperhepalkkiosta yhteensä 2 370e), viime kuun yhteenvedossa en huomioinut lokakuussa tienattuja marraskuulle siirtyviä rahoja. En oikein tiiä miten tää ois selvintä merkata. Kun ainakin tällä hetkellä tää meijän paletti pyörii nyt niin, että tässä kuussa tienataan ne seuraavan kuukauden käytössä olevat rahat. 🤔 Ehdotuksia?

Ruoan kotimaisuus joulukuu

Joulukuun 2022 prosentti kalpenee vuoden takaiseen verrattuna hieman, sillä joulukuun 2021 kotimaisuusprosentti oli 74. Vuoden 2021 ostot nä...