16. huhtikuuta 2022

Ruoan kotimaisuus maaliskuu

 


Maaliskuun osalta Prismasta ostettujen tuotteiden kotimaisuusaste oli huikeat 22% parempi verrattuna vuoden 2021 maaliskuun prosenttiin. 🥳

Vuoden 2021 kotimaisuusprosentti oli vaivaiset 48% ja ostot jakaantuivat näin:

Vuoden 2022 maaliskuussa ostojen jaottelu taas näytti tältä:

Suurimpana huomion arvoisena asiana tosin on tän vuoden osalta se, ettei maaliskuussa ostettu kovinkaan paljon hedelmiä. Pakastimissa piisaa vielä viime vuotisia marjoja, joten ollaan nyt syöty niitä urakalla pois.

Kuivissa elintarvikkeissa ainoa ulkomailla valmistettu tuote oli lasagnelevyt. Tykkään maunkin puolesta enemmän täysjyvästä, enkä ole löytänyt niitä Suomessa valmistettuna versiona (vinkkaa jos tiiät semmosen merkin joka ois kotimainen!).

Maitotaloustuotteista löytyy ulkomaisena tuotteena feta, muut kategorian tuotteet ovat kotimaisia. Juomissa tuttuun tapaan useampi paketti kahvia ulkomailta.

Kalassa pakasteseitä, se on niin helppo ja mietoutensa vuoksi tosi monikäyttöinen. Pitäisi opetella käyttämään kalaa monipuolisemmin, mutta askel kerrallaan. Kun nyt saisi ekana rutiiniksi edes sen, että jotain kalaa syödään edes kahtena päivänä viikossa.

Herkkuosastolla ulkolaisina tuotteina Maraboun pistaasisuklaalevy ja pääsiäistä varten ostetut linnunmunat. Oon viime aikoina pohtinut aika paljon suklaata. Se on hyvää, mutta sitä tulee syötyä vähän turhan paljon. Karkkipussit jää kauppaan huomattavasti helpommin, mutta suklaata eksyy kärryyn turhan usein. Ehkäpä joku kaunis päivä meillä syödään suklaata vain kaksi kertaa vuodessa, jouluna ja pääsiäisenä. Silloin lukuisten vaihtoehtojen edessä olisi ehkä helpompi harvinaisen herkun kohdalla rajata valinta koskemaan vain niitä kotimaassa valmistettuja suklaita.

14. huhtikuuta 2022

Maaliskuun yhteenveto


Vähän venähti raportointi, vaikka materiaali onkin ollut valmiina kuun vaihteesta lähtien. En vaan oo saanut aikaiseksi tehä postausta, vaikka aika normi kuu oli kyseessä eikä mitenkään totaalisen epäonnistunut suoritus.

Tuloja oli vähän normaalia enemmän, sillä myin turhiksi käyneitä astioita uusiin koteihin 145 eurolla. Tuloissa mukana tuttuun tapaan isännän edellisen kuun palkat, s-bonukset, 500e yksityisotto sekä välitiltä käyttöön otettu 460e. Nyt alkaa olla välitilillä tulojen tasaamista varten jemmassa olleet rahat käytetty, taitaa ne vielä toukokuun paikkaamiseen piisata. Näillä näkymin kesäkuulle on pakko tehdä budjetti uusiksi, ei tunnu kyllä yhtään helpolta näitä menoja karsia.

Ruoka ja taloustavara budjetti ylittyi reilulla huntilla. Ei kuitenkaan periaatteessa ostettu mitään turhaa, mutta täytin kaappeja kotivaralla oman mielenrauhani vuoksi. Pysyi ne meijän kuiva-ainekaapit suht tyhjinä mun mittapuulla aateltuna kuitenkin reilun vuoden ajan. Mulle suht tyhjä on varmaankin monen muun näkövinkkelistä riittävä kotivara 🤭

Lemmikkien ruokaostot oli maaliskuussa pienet, kun helmikuun lopussa ostettiin ruokasäkit molemmille koirilleja iso säkki raksuja myös kisulle. Vapaa-ajan budjettia kului maaliskuussa vain naistenpäivän kukkasiin.

Nordnettiin meni se normi 30e, loput sijoitukset s-pankin rahastoihin (bonukset, 5e/korttimaksu + hilut tilien tasaamisesta). Puskuriin karttui rahaa 5e/isännän korttimaksu ja tilien tasailut.


Jemmat lihosivat suunnitellusti, myyntitulot  tosin ovat toistaiseksi ilman varsinaista tarkoitusta. Jemmoista myös käytettiin rahaa suunnitellusti, käyttösäästöjähän nämä jemmatilit nimenomaan ovatkin. Varautumista ennalta tulevia menoja varten.

Säästöprosentti taas säälittävä moneen muuhun verrattuna, mutta pääasia kuitenkin että sitä rahaa päätyy sinne puskuriin ja sijotuksiin edes vähän.


Tässä ei siis ole huomioitu jemmatileiltä maksettuja laskuja. Jemmatilit elävät taustalla omaa elämäänsä eli säästösarake ei sisällä myöskään jemmatilien tasauksien myötä sijoituksiin/puskuriin menneitä hiluja.


11. huhtikuuta 2022

Ruokalista vko 15

 


Eilen käytiin kaupassa ostamassa ruokakamppeet kolmelle viikolle.

Makaronilaatikkoa syödään parina päivänä. Pääsiäisenä tarkotus kaivaa grilli esiin ja avata grillikausi makkaran, kesäkurpitsan, munakoison ja perunanyyttien grillaamisella. Grilliruoan kylkeen perusvihersalaatti ite tehdyllä salaattijuustolla. Muutoin mennään kaaliraasteella.

Pääsiäisenä herkutellaan myös mämmillä, pashalla, persikka-rahkapiirakalla ja mignonmunilla. Persikoita on menossa myös pizzaan broilerin kaveriksi 😋

3. huhtikuuta 2022

Ruokalista vko 14

 


Pe-su päästään valmiiseen pöytään, joten tää viikko mennään muutenkin simppelillä ruokalistalla. Papuburgereita syötiin nyt viikonloppuna ja niitä piisaa vielä huomiselle. Yksi annos jäi tänään myös peruna-purjososekeittoa ja herniskormaakin on yksi annos jäljellä. Jauhelihakeittoa tein tänään jo valmiiksi ison kattilallisen.

Ruoan kotimaisuus huhtikuu

  Miltei päästiin 80 prosenttiin! Huhtikuussa 2021 ostojen kotimaisuusprosentti oli 57 eli hyvin on noussut siihen verraten. 2021 vuoden ost...