Säästötavoite instassa

31. lokakuuta 2021

Lokakuun yhteenveto

 
Lokakuun tulot koostuivat syyskuussa tilille kilahtaneista perhehoitopalkkiosta ja isännän palkoista, jotka olivat yhteensä 3 072,13 euroa. S-bonuksia tuli viime kuun ostojen myötä 11,90 euroa ja muita tuloja lokakuussa saatiin marjojen myynnistä ja muuten vaan sukulaisilta yhteensä 157,79 euroa.

Koska tuloja oli odotettua enemmän sain jemmatileille laitettua ekstraa. Velkojen maksu tilin vajetta paikkasin ylimääräisellä viiskymppisellä (veronpalautuksista sitten ne loput kesällä väliin jääneet rahat), asumisen tilille meni enemmän myös, mutta sinne päädyin laittamaan rahaa kahdesti kuun aikana. Ensin 39,01e ekstraa, jotta tili jää tasasummaan vakuutusmaksun jälkeen ja myöhemmin vielä 2,24e, jotta ekomaksun jäljiltä jäädään myös tasasummaan. Tuo ekomaksu erääntyi viime vuonna vasta marraskuussa, joten odottelin sen tulevan tänäkin vuonna vasta myöhemmin, mutta ilmestyikin verkkopankkiin jo lokakuun alkupuolella. Joulujemmaan laitoin 125 euroa, niin ei tartte veronpalautuksista varata ihan niin paljoa rahaa sivuun joulua varten. Pankin palvelumaksu oli jälleen unohtunut budjetista, vaikka tuleehan niistäkin tieto verkkopankin viesteihin, mutta en koskaan muista käydä katsomassa niitä.. Leivinpaperia ja hammastahnaa en ostanutkaan vielä (koska molempia on jäljellä ja kovasti yritän olla haalimatta kaappeja täyteen varakappaleita), joten koti ja hygienia ostoja ei ollutkaan vielä tässä kuussa. Vapaa-aikaan ei kulunut hirmuisia summia, ostettiin tarpeet herkkuaamupalaan ja yksi pullo maustettua kivennäisvettä. En uskaltautunut kuitenkaan vielä kahvilaan, kun korona luvut taas nousivat täälläkin päin juuri ennen meidän lomapäiviä.
 
Sijoituksiin meni tuttuun tapaan 30e nordnettiin ja S-bonukset automaattisesti s-pankin rahastoon. Niiden lisäksi myös s-pankin tililtä maksettujen ruokaostosten jälkeen senttitasaukset ja jokaisesta korttimaksusta 2e (nämä siis kertyvät ensin säästäjä-keräilytilille, mutta merkkaan suoraan sijoituksiin, kun sinne menevät automaattisesti aina kun 10e on täynnä). Pikku puskuri karttui isännän tilin tasauksista sekä 5e per hänen tekemänsä korttiosto. Heti kuun alussa pistin puskuriin 200e, kun tuloja oli jo lähtökohtaisesti enemmän kuin budjetoitu. Käteen jäävä 15 euroa sai jäädä s-pankin tilille käyttötavara ja/tai vaatehankintoja varten säätöön.


 

Firman tilin saldo oli 1.10. -7 425,76 euroa. Lokakuun lopussa tilin saldo näytti -6 297,24 euroa. Onneksi sivussa on raha valmiina korkotukilainan lyhennystä varten, sillä huomenna erääntyvä korkotukilainan lyhennys 4 505,03 euroa ei mahtuisi enää 10 000 euron limitin sisään.


29. lokakuuta 2021

Marraskuun budjetti

 

 

Marraskuussa 52 viikon säästöön menee hulppeat 230 euroa. Myös autoilu vienee älyttömän määrän euroja, sillä marraskuuhun mahtuu aikas monta arkipäivää, jolloin isäntä kaiketi palkkatöihin pääsee eli kilometrejä karttuu. Muutoin aika perus, ei mitään kovin kummallista tiedossa. Vessapaperia tarvii ostaa, joten koti kategoria on isompi kuin yleensä. Vapaa-aika kategoria sisältää myös joulujuttuja, niiden osalta en tiedä tehdäänkö vielä hankintoja vaiko ei. Se riippuu siitä, valikoituuko black friday vuoden viimeiseksi tavaran ostopäiväksi vaiko ei. Asumisen tilille kuukausittain menevää summaa pienensin 20 eurolla, se oli vähän yläkanttiin laskettu, joten ehkäpä se 400e kuukautta kohden piisaa, etenkin jos yllättäviä kuluja ei juurikaan tule.
 
 
Marraskuussa tilille kilahtaa myös veronpalautukset. Maaliskuun suunnitelma veronpalautusten käytöstä ei nyt ihan kyllä toteudu.


Pikku puskuri ei tule vielä veronpalautuksilla ihan täyteen, mutta onhan tässä koko marraskuu ja joulukuu aikaa työntää sinne roposia niiden korttimaksuista siirtyvien vitosten lisäksi. Velkojen maksu tilin paikkaamiseen tarvitaan 1 100e, jotta päästään siihen summaan mikä tilillä oli tarkoitus olla tähän mennessä. Pääasia on kuitenkin, että saadaan maksettua meijän vanhemmilta lainattuja rahoja takaisin useammalla tonnilla. Asumisen tilille menee 800 euroa olkkarin sisustusta varten, josko vihdoin ens vuoden aikana saataisiin tehtyä kirjahyllyt ja kaappi telkkarille. Joulua varten vähäsen lisää rahaa (keksin mielestäni isännälle hyvän lahjan, joka tulee maksamaan noin 80 euroa, joten lahjabudjettia tarvii vähän kasvattaa). Sijoituksiin ja puskuriin riittää rahaa edes vähän, vaikka ihan elämistäkin varten on pakko veronpalautuksista iso osa käyttää. Firman tililtä kun ei oikein rahaa yksityisoton tekemistä varten ole, joten mielummin yritän riipiä rahaa käyttöön muualta.

22. lokakuuta 2021

Syyskuun tavaraseuranta

 


Aktiivisuusranneekkeen katkenneen kumihihnan tilalle saapui elokuun tavaran ostopäivänä tilattu uusi metallinen ranneke. Facebookin paikallisesta roskalava ryhmästä bongasin sohvasängyn, joka päätyi työhuoneeseen. Näin ollen työhuoneessa ollut kaappi sai lähtöpassit uuteen kotiin samaisen ryhmän kautta (olkkarin kirjahylly on nyt täyteen tungettu ja karsean näköinen 😅). Myös silloin tällöin ja sunnuntaina toimiva trimmeri sai lähteä jonkin muun riesaksi/varaosiksi. Muutoin syyskuun poistot olivat käytössä hajonneita tavaroita.

Syyskuun loppuessa karsimisen tilanne on 76/60 eli tavoite ainakin hetkellisesti saavutettu.

1. lokakuuta 2021

Syyskuun yhteenveto

 

Syyskuun käyttörahat koostuivat elokuulta siirtyneestä 3 870 eurosta ja suoraan rahastoon menneistä s-bonuksista 17,77e. Joku saattaa muistaa, että elokuultahan piti siirtyä huomattavasti enemmän rahaa syyskuulle (tarkemmin sanottuna 6 370 euroa). Jätin kuitenkin 2 500 euroa välitilille puskuriksi sellaisten kuukausien varalle, jos ja kun ei saada tuloja tarpeeksi. Käytännössä helposti otettavissa sukan varressa on nyt ensi vuodelle yhden kuukauden rahat. Päädyin selkiyttämään budjettia sen verran, että jätin seuraavalle kuulle siirtyvät rahat pois näkyvistä ja siirrän ne suoraan välitilille ilman siistimistä.

Autotili sai täytettä suunnitellusti, kuten myös velkojen maksu tili. Asumisen tilille meni enemmän rahaa, jotta sitä saatiin paikattua ajan tasalle myös ja varauduttua isompaan vesilaskuunkin siinä samalla. Auton vakuutus meni ihan käyttörahoista, koska ei sinne autoa varten perustetulle jemmatilille mitenkään suuria summia ole sivuun saatu. Ei läheskään sitä 200 euroa kuussa, mikä sinne pitäisi mennä. Pankin palvelumaksun unohdin ihan tyystin koko budjetista, se kun menee yleensä bonuksista (tällä kertaa op bonukset oli käytetty jo vakuutuslaskuihin ja muihin palvelumaksuihin, joten vähän piti oikeaa rahaakin pulittaa). Ruokaan meni budjetoitua vähemmän rahaa ja hyvä niin. Lapset pääsivät lähtemään kotiinsa viikkoa aiemmin, mitä alun perin suunniteltiin, joten se vaikutti toki ruokamenoihin myös. Koti kategoria sisältää vessapaperia (oli muuten kallista paperia, serlan keltaista ei oo enää 40 rll pakettia, vaan 24 rll maksoi yli 7,20e), vessanpesuaineen, konetiskitabletteja ja suodatinpusseja. Hygienia kategoria sisältää lasten hammastahnan (on muuten pahanmakuista, kun käytetään sitä nyt pois, ettei jää pyörimään kaapin perukoille) ja paketin panadolia. Autoiluun meni rahaa vähän enemmän kun aattelin, on kyllä sikahintasta dieseliä, jota kuluu kun isäntä ajaa tällä hetkellä noin 100 kilsaa päivässä (onneksi ei sentään sen enempää). Lemmikeille ei ostettu juuri mitään, mutta siirsin 40 euroa lemmikkien jemmatilille. Vapaa-aika budjetti sisältää herkkuja 29,65 euron edestä, lisäksi ostettiin hiilihapotuslaitteeseen täyttöpullo ja kukkasipuleita sekä poistohintainen pioni.
 
Sijotuksiin meni se 30e + s-bonukset, kuten yleensäkin. Pikku puskuri lihoi ihan kivasti korttimaksujen ja tilien tasauksen myötä sekä vielä kuun lopussa ylimääräiseksi jääneen 15 euron verran. 52 viikon säästöhaasteen mukaisesti 150 euroa meni sivuun. Käteen jäävä 10 euroa saa jäädä isännän käyttötilin pohjakassaan, sillä aiemmin sinne valikoitunut 60 euron summa ei enää piisaa täyttämään tankkia, joten nostetaan summa vastaamaan nykyistä hintaa.
 


 
 
Firman tilin saldo oli 1.9. -6 836,97 euroa, syyskuun lopussa saldo oli -7 425,76e. Eli tilin limittiä otettiin käyttöön lisää. Onneksi ei tarttenut nostaa rahaa tekemästään työstä tässäkään kuussa, kun muut tulot riittää kattamaan yksityistalouden menot.

Ruoan kotimaisuus joulukuu

Joulukuun 2022 prosentti kalpenee vuoden takaiseen verrattuna hieman, sillä joulukuun 2021 kotimaisuusprosentti oli 74. Vuoden 2021 ostot nä...