1. maaliskuuta 2021

Esitäytetyt veroilmotukset saapuivat

Torstaina 25.2. oli se päivä, kun esitäytetyt veroilmoitukset ilmestyivät toiminimiyrittäjien sekä maa- ja metsätalouden harjoittajien omaveroihin. Me ilmoitettiin jo tammikuussa isännän viime vuoden työmatkatiedot omaverossa, joten ne oli jo huomioitu hänen esitäytetyssä veroilmoituksessaan. Muita ilmotettavia tietoja ei viime vuotta koskien olekaan, joten meillä ei oo lisättävää tai muutoksia tehtävänä.
 
Jotenkin se aina vähän jännittää, että onko tulossa mätkyjä vai palautuksia. Etenkin nyt, kun tajusin vasta puolessa välissä vuotta, että mulla ois pitänyt olla tukiperhepalkkioita varten joku perhehoitopalkkioita koskeva verokortti. Olin siis vuoden alussa toimittanut sen ihan normaalia palkkaa koskevan verokortin palkkion maksamista varten. Luonnollisestihan kukaan ei ollut maininnut, että tarttisi olla joku muunlainen verokortti. Pyydettiin vaan toimittamaan verokortti tukiperheraporttien mukana. Tajusin siis vasta siinä vaiheessa, kun tarttin suurentaa tulorajaa toisenkin perheen lapsien alkaessa käydä meillä, että tätä hommaa varten ois olemassa eri verokortti. Tätäkään en ois tajunnu, ellei omavero ois sillon mulle tyrkyttänyt perhehoitajalle tarkoitettua verokorttia. Siispä tän vuoksi jännitti aika tavalla että miten mahtoi käydä, riittikö tulorajan ja prosetin nosto loppuvuodelle oikealla verokortilla kattamaan nuo alkuvuoden väärin(?) verotetut palkkiot.
 
Kyllä se veroskooppi tiesi!


Nyt voi kuitenkin huokaista helpotuksesta, sillä esitäytettyjen veroilmoitusten mukaan meille molemmille on tulossa veronpalautuksia. Ei tokikaan niin paljoa kuin viime vuonna (vuonna 2020 maksettuihin palautuksiin vaikutti jonkin verran kotitalousvähennys). Isännälle ois tän hetkisen tiedon valossa tulossa palautusta 3 167,28 euroa ja mulle 2 149,90 euroa.

Tietysti kerkesin jo vähän hahmotella miten ja mihin tuo viitisen tonnia menisi. Oletan, että nuo veronpalautukset maksetaan meille taas joskus marras-joulukuussa. Eli aika lähellä sitä päivää, kun aion maksaa meijän vanhemmilta lainattuja rahoja vähän vähemmäksi. Veronpalautuksesta ajattelin käyttää yhteensä 600 euroa extralyhennyksiin (eli 300e kummankin vanhemmille). Lemmikkien puskuritilille laittaisin 200 euroa. Autotilille ruhtinaalliset 500 euroa (tarkoitus sinnekin tilille kerätä rahaa, sillä joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin on edessä autonvaihto). Niin ikään sijoituksiin menisi 500 euroa. Pikku puskuri on varmaankin noin tonnin vajaa, joten sinne menisi tonni ja hilut. Jäljelle jäävä 2 500 euroa menisi sitten sinne varsinaiseen puskuriin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)

Joulukuun budjetti

    Joulukuussa aloitan säästämään kesää varten, tänä vuonna säästin alkuvuodesta ensin 35e/kk kesään ja loppu vuoden ajan 40e/kk jouluun. N...