Säästötavoite instassa

31. elokuuta 2020

Elokuun yhteenveto

On aika laittaa elokuu pakettiin. Tänään kilahti tilille tukiperhepalkkio ja isännän palkka, mutta niitä en nyt huomioi elokuun tuloiksi, sille ne rahat siirrrän suoraan syyskuulla käytettäväksi.

 

 

Elokuussa tulot koostuivat S-bonuksista 28,60e, mustikoiden myynnistä 315,00e, meille turhiksi jääneiden renkaiden myynnistä 170e, ostoskärrystä löytyneestä 50 senttisestä ja käsilaukun kätköistä ilmestyneestä 19,40 eurosta sekä 2 100 euron yksityisotosta.

Elokuu on nyt ensimmäinen sellainen oikea nollabudjetti eli käteen ei jäänyt mitään vaan jokainen sentti meni johonkin kategoriaan. Käteisjemmaan sujahtivat mustikoiden ja renkaiden myynnistä saadut käteiset. Käteisjemma rivi käsittää siis säästölehmän lisäksi kirjekuoret, jotka on nimikoitu laskutili, säästölipas (eli siis pikku puskuri) sekä velkojen maksu. Nää ylimääräiset käteiset tarkoitus käydä tallettamassa tileille seuraavan kauppareissun yhteydessä ja jakaa sitten kirjekuorikohtaisesti oikeille tileille.

Elokuun menot olivat siis yhtä isot kuin elokuulle laskettavat tulotkin elikkäs 2 733,50 euroa. Elokuussa lainojen lyhennykset ja korot veivät 35,5% tuloista. Laskuihin meni 16,4% ja muuttuviin kuluihin 12,4%. Jemmaan eli laskutilille, lainojen lyhennyksiin ja kirjekuoriin meni yhteensä 859,90 euroa eli prosentteina 31,5%. Säästöön eli 365säästöä ja puskureita kartuttamaan päätyi yhteensä loput 4,2%.

Serlan keltasen vessapaperi säkin hinta oli muuten noussut 0,56 euroa toukokuusta, ainakin Kouvolan Prismassa. Se tarkoittaa, että nyt yhden rullan hinta on 0,014 euroa enemmän kuin aiemmin. Toivottavasti tämä korotus näkyy myös kuitupuun hinnassa, kun talvella tarttisi metsää hiukan harventaa. :D



Elokuun yhteenveto

sulussa olevat lukemat kertovat kuinka paljon vähennystä tai kasvua kussakin kategoriassa on edelliseen kuukauteen verrattuna.

tulot yhteensä 2 733,50e (+209,82e )

lainojen lyhennykset ja laskut
yhteensä 1 419,63e (+189,94e)

muuttuvat kustannukset (ruoka+tankki+lemmikit+muut)
338,06e (-81,22e)
 
turhuudet
0,00e (+/-0)

jemmaan siirrot (velkojen maksu, laskutili)
yhteensä 859,90e (+79,90e)

säästöön  115,91e (-28,90e)

 

30. elokuuta 2020

35/53 tulot ja menot

Ti 25.8. 

Automaattinen siirto säästölippaaseen viime viikon korttiostosta 2,00e (joo, hilasin taas kerran summaa ruhtinaaliset 50 senttiä ylemmäs per korttiosto 🤭)


Ke 26.8.

Harvemmin käyttämäni laukun siivouksen yhteydessä löysin +19,40e 

Kolikot 4,40e säästölehmään ja setelit 15e velkojenmaksu jemmaan


Pe 28.8.

Yhteisen tilin nollauksen myötä sirto laskutilille 70,00e



Yhteenveto viikko 35
Tulot 19,40e
Menot 0,00e
Säästöön/jemmaan 91,40e

27. elokuuta 2020

Syyskuun suunnitelmia

Syyskuuta koskien on instassa aika montakin haastetta meneillään. On synnitöntä syyskuuta ja super säästöjä ja sniiduilua jos jonkinmoista. Mä aattelin koittaa syyskuussa saada järkeistettyä huushollin siistimishommia. Mä oon käytännössä vastuussa meijän talouden siivousjutuista, niin tuvassa kuin navetassa. Isäntä kyllä siivoaa, mutta yleensä vasta siinä vaiheessa, kun asiasta vähemmän kauniisti sanoo sen sadannen kerran (lue: huutaa naama punasena miten voi olla niin hankalaa viedä tavarat käytön jälkeen paikoilleen). Puhumattakaan siitä, että appiukko se ei osaa senkään vertaa siivota jälkiään yhteisissä tiloissa jotain tehtyään, joten välistä tuntuu, että mun elämä on pelkkää siivoamista. 

Niinpä aattelin kokeilla erillistä siivouslistaa, josko sillä tavoin saisi vähän rutiinia tähän hommaan. Tavaroitten karsimishommien tähtäimenä on myös helpottaa siivousurakkaaa, kun aina sanotaan että mitä vähemmän kamaa sen helpompaa on siivota. Uskoisin sen pitävän paikkansa, mutta tuskin sekään saa tarttumaan moppiin yhtään sen innokkaammin kuitenkaan. Tein ja tulostin nyt testiin syyskuun siivouslistan, nyt katotaan josko tää auttais pitämään järjestystä yllä meijän huushollissa. Tein kyllä jo alustavan siivouskalenterin koko vuodelle, mutta siitä varmaan jotain oleellista vielä puuttuu.

 

Lisäksi tein parillisille ja parittomille viikoille omat listansa, jolloin ne useemmin siivottavatkin kohteet on mukana eikä voi vahingossa unohtua.

Kyselin instassa muitten siivousrutiineista ja aattelin jakaa ne nyt teijän kanssa, josko joku muukin saisi niistä vähän vinkkiä. Osaatko arvata mikä on se siivouskohde jonka siivoamista lykätään kaikista eniten? Eniten ääniä sai ikkunat, yllättävää kyllä toiselle sijalle päätyi uuni, kolmannen sijan jakoivat samalla äänimäärällä vaatehuone/varasto/lattioiden pesu /sauna. Myös wc/kylpyhuone, keittiö, vaatekaappi, jääkaappi, keittiön kaappien ovet, pakastin, kaappien raivaus, jääkaapin taus ja peilit sekä tällä hetkellä ihan joka paikka saivat ääniä. 

Mitkä kohteet tuppaavat unohtua siivota? Ylivoimainen voittaja unohdettujen kategoriassa on lattiakaivot! Uuni, liesituuletin, seinien pyyhintä, jääkaapin taus ja saunan pesu saivat myös useamman äänen. Jalkalistat, lakanoiden vaihto, ikkunat, imurointi, roskiskaappi, lattioiden pesu, pyykkikoneen putsaus, tiskikoneen putsaus, IV-suodattimien vaihto, venttiilien puhdistus sekä pölyjen pyyhintä mainittiin myös.

Mitä kohdetta sitten pitäisi siivota enemmän? Selkeästi kylppärit kaipaavat lisäsiivousta, kuten myös kaikki ja vessat, ikkunat sekä jääkaapit. Ei niin akuutteja, mutta mainitsemisen arvoisia ovat myös makkari, auto, sänkyvaatteiden vaihto, hellan levyt, lattioiden pesu, sauna, uuni, keittiö, keittiön kaappien päällyset (luojan kiitos meillä on yläkaapit kattoon saakka!), tiskit, vessan tasot, sänky sekä sohva.

Tärkein viikkosiivouksen juttu on imurointi. Kakkosena tulee vessojen pesu, jaettuna kolmosena keittiö ja tiskit sekä neljänneksi tärkein homma on mielestänne lattioiden pesu. Tavaroiden paikoilleen laitto, pyykkäys, lakanat ja desinfiointi mainittiin myös. Osa teistä ei tunnistanut käsitettä viikkosiivous ollenkaan - monessa huushollissa siivotaan kun on tarvetta ja/tai vähän joka päivä. Viikkosiivousta helpottamaan annettiin vinkkinä myös minimalismisesti tavaraa, jolloin siivous helpottuu. Neuvottiin myös pitämään homma helppona eli viemään tavarat heti paikoilleen, niin ei tarvitse ensimmäisenä raivata. Ja ehkä se kaikista tärkein juttu on: jos se vie alle 5 minuuttia tee se heti eli ei kannata jättää kaikkea siihen siivouspäivään.

Vähintään joka toinen viikko on oleellista pyyhkiä pölyt ja pestä lattiat. Vessan siivous sai myös ääniä. Muita juttuja jotka tehdään vähintään pari kertaa kuussa ovat imurointi, keittiön perusteellisempi siivous, jääkaapin siivous, terassin siivous, sohvan imurointi, mattojen tamppaus, kylppärin pesu, petivaatteiden vaihto ja se kohde, joka sattuu juuri silloin olevan eniten rempallaan.

Ainakin kerran kuussa vaihdetaan lakanat, siivotaan koko kämppä ja etenkin koko kylpyhuone. Kerran kuussa pitää myös pyyhkiä pölyt, siivota pönttö ja eteinen, jäteastioiden pohjat, jääkaappi ja koko vessa myös hajulukko, älä myöskään unohda siivota autoa ja tiskikoneen sihtiä! Mainitsipa joku ahkeroivansa kerran kuussa myös keittiön siivouksen laatikoita ja kaappeja myöten (vau!), toinenkin sanoi siivoavansa kuiva-ainelaatikot kerran kuussa.

 


Mulla onkin näistä vinkeistä käytössä tuo keittiön siivous iltaisin. Sen huomaa kyllä heti, jos joku ilta ei jaksa hommaa hoitaa niin keittiö räjähtää kuin varkain aika nopsaan. Myös tavaroiden vieminen paikoilleen päivittäin estäisi kaaoksen syntymistä kummasti. Mutta ans olla, kun ei muka kerkiäkään kiikuttamaan sitä ruuvimeisseliä sinne varastoon, vaan se jää tuulikaapin kenkähyllyn päälle. No, ei siinä kauaa mene niin se ruuvari on pyytänyt muitakin varastossa asuvia kavereita hengailemaan sinne tuulikaappiin. Alta aika yksikön on siellä semmoinen epämääräinen kasa kokoustavia työkaluja, että ei niitä kohta enää yhdellä kertaa sinne varastoon saa vietyä.

Siispä koitetaan itse kukin muistaa: "vie mennessäs, tuo tullessas ja tee siel ollessas" - tällä pääsee jo pitkälle.


Jaa ihmeessä kommenteissa sun oivalluksia huushollin räjähdysherkkyyden suitsimiseksi! :)

26. elokuuta 2020

Resepti: Kinkkupiiras

Toivottiin, että jaan edellisessä postauksessa kuvituskuvana olleen kinkkupiirakan reseptin. Joten tässä se nyt tulee.

Kinkkupiiras

Pohja:

2 dl vehnäjauhoja

1/2 dl perunasosejauhetta

1/2 tl leivinjauhetta

100g margariinia

1 dl vettä

Sekoita jauhot keskenään, lisää margariini kuutioina ja nypi jauhojen joukkoon. Lisää vesi ja sekoita. Painele taikina jauhotetuin käsin piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Paista noin 15-20 minuuttia 200 asteissa uunissa ja valmista sillä aikaa täyte.


Täyte:

n. 150g kinkua (ite käytän yleensä 15 siivua saunapalvileikkelettä)

1/2 purjo

1 paprika

3 kananmunaa

2 dl kermaa

1/2 tl suolaa

2 tl mustapippuria

1 dl juustoraastetta

Pilko kinkku, purjo ja paprika. Sekoita kanamunat ja kerma keskenään, lisää mausteet. Levitä kinkku, purjo, paprika ja juustoraaste esipaistetun pohjan päälle. Kaada kananmuna-kerma-mausteseos täytteen päälle. Jatka paistamista 200 asteessa vielä noin 25-30 minuuttia.


Hinta-arvio piirakalle noin 4,95e 

(hinnan laskemisessa käytetty Kouvolan Prisman elokuun 2020 hintoja)

Syyskuun ruokalista

Kasviskastike + riisi
Koskenlaskija uunikala + peruna
Lomapäivä eli mitä kaapista löytyy tai kyläpaikan tarjoomukset
Lomapäivä eli mitä kaapista löytyy tai kyläpaikan tarjoomukset
Lomapäivä eli mitä kaapista löytyy tai kyläpaikan tarjoomukset

Makaronilaatikko

Makaronilaatikko
Taimen uunissa + peruna
Nugetit ja rosmariiniperunat
Pakastimesta jämäruokaa
Kasvissosekeitto
Mantelikala+peruna / Lihapullat + spagetti
Feta-pinaattikiusaus / Kasvissosekeitto

Tortillat
Tortillat
Currykala + peruna
Kiinalainen kasvisvokki
Kiinalainen kasvisvokki
Nauriskeitto / Nakkikastike + peruna
Kasviskiusaus / Nauriskeitto

Grillaus (naudan pihvit + kasvikset) 
Paistetut ahvenfileet+sinappikerma & peruna
Paistetut ahvenfileet+sinappikerma & peruna
Moussaka
Moussaka
Lohiloota / Linssikastike ja spagetti
Kanawokki / Lohiloota 

Texmex kesäkurpitsavuoka
Texmex kesäkurpitsavuoka
Kalakeitto


Isännälle töihin evääksi (+ itelle lounaaksi edellisen päivän ruoan jämien lisäksi) suunnittelin syyskuussa tekeväni suolasia piirakoita. Hyväksi todetun kasvispiirakan ja tomaattipiirakan lisäksi aattelin kokeilla bataatti chili piirakkaa, lehtikaalipiirakkaa ja sienipiirakkaa. Ajattelin myös pakottaa isännän ottamaan joku päivä evääksi termariin tomaattikeittoa. Vaan ehkä noi ruokasammat piieakat on jo suuri parannus pelkkään leipälinjaan.




Makeina herkkuina teen ainakin omppupiirakkaa ja omena-kaurapaistosta 😋

23. elokuuta 2020

34/53 tulot ja menot

Ma 17.8.
Luoton takaisinmaksuturva 33,33e
Mittaturva yksityistalouden vakuutukset 183,90e
(140,80e maksettu op-bonuksilla)


Ti 18.8.
Oman talon osuus kiinteistöverosta 146,82e
Oman talon osuus sähkölaskuista 50,60e


Ke 19.8.
Molempien puhelinlaskut yhteensä 33,80e
Yhteisen tilin tasaamisen myötä siirto säästölippaaseen 3,77e

Mustikoiden myynti +90,00e
Jemmaan laskutilille siirtoa varten 45,00e
Jemmaan säästölippaaseen siirtoa varten 45,00e


To 20.8.
Prismasta ruokaostokset 73,72e + vessapaperisäkki 11,15e
Isännän tilin tasaamisen myötä 3,13e säästölippaaseen ja 10e laskutilille
Renkaiden myynti +20,00e
Laskutilille uusia renkaita varten 20,00e


Su 23.8.
Siirto 365säästöön 15e 
eli kaikki vielä tän kuun päivien puuttuvat eurot kerralla 




Yhteenveto viikko 34
Tulot 110,00e
Menot 533,32e
Säästöön/jemmaan 141,90e

18. elokuuta 2020

Haluan ja tarvitsen

Instassa on kiertänyt tovin kiva idea laittaa asiat joita aikoo hankkia kahteen eri listaan. Toiseen listaan ne jota haluaa ja sitten toiseen ne mitä oikeasti tarvitsee. Tää on mulle ja varmaan aika monelle muullekin hankala tehtävä. Erottaa halu ja tarve toisistaan. Tää ois kyllä tosi tärkee juttu oppia tunnistamaan, vaikka tietenkään ei aina ole pakko ostaa vain tarpeeseen. Silti olisi hyvä tiedostaa onko hankinnan taustalla tarve vai halu.


Mitä haluan?

Kumisaappaat
Reikäkauha
Digitaalinen paistolämpömittari
Suolasirotin
Lattialasta
Langattomat kuulokkeet (ei nappi)
Kastelukannu 10 L
Pikapesin / kuraharja
Universal stone yleispuhdistusaine
Sappisaippua
Valurauta paistinpannu
Nukanpoistaja 
Tekstiilipesuri 
Ikkunapesuri
Lipputankovalosarja
IV-koneen suodattimet

Eihän mulla ehjiä kumisaappaita ole, mutta voin käyttää turvasaappaita. Eli kumpparit ei oo pakolliset, vaikka oishan ne vähän kevyemmät jalassa kuin rautakärjellä varustetut.

Reikäkauha meiltä löytyy, mutta sais olla parempi.

Digitaalinen paistomittari alkaa vissiin tulla tiensä päähän (celsiukset ja farenheitit hyppii ees taas, sammuu itekseen yms). Paistit voi paistaa analogisella mittarilla ja juuston tehä aistinvarasella arviolla (maito pitää lämmittää 42 asteiseksi ennen juustonjuoksuttimen lisäämistä).

Suolasirotinta ei enää ole (se oli ruma niin lähti poistoon), nyt otetaan suoraan paketista. Olishan se vähän helpompi annostella sen sirottimen kanssa. Mutta koska korona niin ei tuu vieraita eikä tuu katettua kauniisti, niin suolaa ei tartte pöydässä olla tarjolla edes.

Lattialasta oihan se kätevä olla myös saunan suihkussa, mutta ollaan pärjätty ilmankin. Sisäsuihkussa ei oo lattian kaadot onnistunu niin hyvin, joten siellä on jo kuivauslasta.

Langattomat kuulokkeet ois ihan kivat, ei johto olis tiellä kun leikkaa nurtsia tai kitkee kukkapenkkejä.

Toinen 10 litran kastelukannu ois kiva, niin sais kannettua kasteluvettä molemmin käsin.

Kuraharja tosiaan hajosi, joten uus ois ihan jees. Toki sujuu arki ihan hyvin niinkin, että tilalla on bideesuihkun pää, mutta on se ehkä vähän höntin näkönen...

Universal stone ja sappisaippua ois kiva testata ite onko ne niin hyviä kun oon kuullut kehuttavan.

Valurautanen paistinpannu ois kiva, mutta ei kiireellinen. Nykysissä paistinpannuissa on vielä ehjät pinnotteet.

Nukanpoistaja, tekstiilipesuri ja ikkunapesuri vois olla hyödyllisiä, mutta eipä oo nuokaan hommat kokonaan tekemättä jääneet. Tiiä sitten tehtäskö niitä useemmin jos ois noi vehkeet apuna.

Lipputangon valosarja no oishan se kiva.

IV-koneen suodattimet vaihetaan meillä aina joulukuussa. Nää oisin ostanut valmiiksi jo viime vuonna, mutta Prismassa ei ollu ku yks paketti. Ja ne siis meni koneeseen viime vuoden joulukuussa. Jos joulupukki ei tuo meille suodattimia, niin ne vaihetaan vasta tammikuussa. Toki kyllä puhalletaan niitä vuoden muttaan paineilmalla puhtaaksi muutenkin.




Mitä tarvitsen?

Ne IV-koneen suodattimet, sillä puhdas ja riittävä sisäilma on aika tärkeä juttu.




P.s. Kumpparit ja kastelukannu ainakin päätyvät ostoslistalle, mikäli eivät lahjatoiveena toteudu.


17. elokuuta 2020

Syyskuun budjetti

Elokuun vika päivä pitäisi tulla mulle perhehoitopalkkiota touko-, kesä- ja heinäkuun lasten hoidoista. Näähän ei tietenkään verkkopalkan sivulta näy kun vasta just ennen maksupäivää, mutta laskeskelin sen suurin piirtein. Lokakuussa on taas edessä korkotukilainan lyhennys, joten firman tilillä ei liiemmin rahaa yksityisottoon olekaan. Isäntä menee nyt elokuun lopulla taas raksahommiin, kun niitä vaihteeksi täällä päin on. En kuitenkaan laskenut isännän palkkoja tuloihin mukaan, koska ei oo vielä yhtään tietoa kuinka kauan työmaalla on hommia. Kovasti toivon, että isännän palkat jäis kokonaan käyttämättä ja ne vois siirtää suoraan lokakuun onnettomia tuloja tasaamaan.

Menopuolellakin on vähän epätarkkuutta, sillä auton vakuutuslaskua ei oo vielä tullu, niin en yhtään oo summasta varma (kuinka paljon op bonuksia on menny). Lisäksi unohin että isännän tililtä menee palvelumaksua 0,65e (koska op bonukset ei ollu riittäny kattamaan koko summaa). Ruokalasku on vähän suurempi kun yleensä, koska jauhelihat alkaa olla loppu. Siispä syyskuussa otetaan teuraaksi lähtevästä Rosmariinista lihapalautus, niin saadaan pakastimeen täytettä taas toviksi.

Aattelin kokeilla nyt syyskuussa lihottaa sääatölipasta vähän reilummin. Meinasin kokeilla semmosta mikrosäästämisen keinoa, että siirrän budjetoidun ja toteutuman erotuksen säästölippaaseen. 😊

16. elokuuta 2020

33/53 tulot ja menot

Ma 10.8.
S-bonukset +28,60e (nää menee siis suoraan puskuriin)
S-bonusten lisäksi siirto puskuriin 6,40e

Ti 11.8.
Automaattinen siirto säästölippaaseen viime viikon ostoista 4,50e

Mustikoiden myynti +45,00e
Jemmaan laskutilille siirtoa varten 45,00e

To 13.8.
Mustikoiden myynti +90,00e
Jemmaan säästölippaaseen siirtoa varten 45,00e
Jemmaan velkojen maksua varten 45,00e

Pe 14.8.
Edesmenneen auton kesä- ja talvirenkaiden myynti +150,00e
Jemmaan laskutilille siirtoa (nykyisen auton uusia kesärenkaita) varten

Su 16.8.
Siirto #365säästöön 7,00e



Yhteenveto viikko 33
Tulot 313,60e
Menot 0,00e
Säästöön/jemmaan 331,50e


Kyllä kiitos, tämmösiä viikkoja otetaan todellakin ilolla vastaan enemmänkin! 🤩

12. elokuuta 2020

Vuosi 2021 ja haavebudjetti

Nyt on kulujen karsintaa harrastettu reilut puoli vuotta. Mitäs sitten ensi vuonna? Toki harkitaan edelleen ostoksia aiempaa tarkemmin, mutta ei aiota olla totaali ostolakossa. Kyllä ne meijänkin varastot ehkä ens vuonna kuitenkin hupenee siihen pisteeseen, että jotain on ostettava tilallekin. Ja ostetaan kyllä sitten ihan käyttöön, ei enää kaappiin lojumaan vuoroaan odottamaan ja pölyyntymään vuosiksi.

Oon pari päivää pohtinut josko ens vuoden teemana ois tienata enemmän. Toki se vaatii enemmän töiden tekemistä, mutta eihän meillä sitä vapaa-aikaa liiemmin nytkään ole. Jos laskeskelin ihan oikein, niin olisi mahdollista tienata noin tonnin verran enemmän per kuukausi ilman mitään älyttömän massiivisia uhrauksia. Käytännön tasolla se tarkottas sitä, että isäntä menis arkisin palkkatöihin ja navettahommat jäisi melkein kokonaan mun vastuulle. Isäntä sitten auttaisi illalla navetassa, kun raksahommista kotiutuu. Suurimmaksi osaksi meijän navetassa pärjää kyllä yksinään. Ja onhan appivanhemmat lähistöllä, jos sattuu jotain odottamatonta ja tarvii apua. Mutta perusarkirutiinit lypsyineen ja ruokintoineen on hoidettavissa, vaikka vaatii toki enemmän aikaa kun yksin tekee.

Ihan pelkästään ei riitä se, että isäntä käy raksahommissa. Mutta tää toinen puoli on jo hoidossa. Ja oikeestaan onkin syy siihen, mistä koko ajatus lähti liikkeelle. Nimittäin sain puhelun viime kuussa, jossa kysyttiin olisiko meijän mahdollista toimia tukiperheenä toisenkin perheen lapsille. Kuulemma täällä Kouvolan suunnalla ei ole sellaisia tukiperheitä, jotka suostuisivat ottamaan kolme lasta kerrallaan. Perhe kävi tutustumassa ja lapset tulevat tässä kuussa ekaa kertaa viikonlopuksi hoitoon. Meillä rupeaa siis käymään jo tän aiemman kolmikon lisäksi nyt myös toinen sisaruskolmikko. Eli siis perhehoitopalkkion määrä tulee luonnollisesti kasvamaan. Toki tämä kasvattaa myös muun muassa sähkö- ja vesikuluja, mutta ne olen jo huomioinut budjettiin muutenkin.

Mikäli isäntä menisi miltei täysipäiväisesti raksalle (luonnollisesti rehunteot ynnä muut semmoset hommat vaatii edelleen että hän on kotona) ja lapset käyvät tasaiseen tahtiin hoidossa, ei mun tarttisi nostaa firman tililtä ihan niin suurta yksityisottoa, jotta yksityistalouden rahat piisaisi. Tämä mahdollistaisi myös sen, että firman raha-asiat saisi parempaan kondikseen. Eli pystyisi yritystoiminnan puolelle kasvattamaan puskuria myös, jolloin ei niin paljoa tarttisi turvautua luotollisen tilin käyttöön. Mutta ei siitä puolesta sen enempää.

Mutta niin kuinka nuo lisääntyneet tulot vaikuttaisivat yksityistalouden budjettiin. Katsotaan ensin miltä näyttää hahmotelma ensi vuoden budjetista ilman että isäntä hyppää raksahommiin koko päiväisesti:

Tulot vähän isommat kuin nyt, koska laskin suoraan mukaan vähäsen perhehoitopalkkiota. Lainoista jäljellä enää asuntolaina (jos ja kun se remppalaina on kuitattu tän vuoden loppuun mennessä). Vanhemmille tarkoitus maksaa lainaa takaisin, se remppalainasta vapautunut summa siirtyy käytännössä velan lyhentämiseen appivanhemmille. Sähkölasku on arvio talvikuukaudelta. Laskutilille pitäisi mennä nyt se 500e, mutta ens vuodelle on huomioitu isompi vesilasku (hoitolapset) ja lisää rahaa talon kuluihin. Ruokabudjettiin on lisätty vähän rahaa taloustavaroita ja hygieniatuotteita varten. Vapaa-aika rivi on juuri sitä varten eli jos käydään vaikka ulkona kahvilla tai jotain muuta semmoista. Muita kohtia ei tarvinne sen ihmeemmin avata (huikkaa toki kommenteissa, jos kaipaat selvennystä!)

 

Velkojen lyhennyksiin lisää rahaa yhteensä 150 euroa. Tankkiin toki menee enemmän rahaa, jos isäntä käy töissä, joten sinne noin 100e lisää. Ruoka menot kasvaa vähän myös, koska isäntä tarvii töihin nopeat ja helpot eväät (oon kyllä monesti puhunu, että keitto säilyis termarissa lämpösenä ihan hyvin, mutta ei oo vielä ainakaan halunnu testata). Vapaa-aikaan lisää myös, jotta se vähentynyt vapaa-aika on todellista laatuaikaa kivoja juttuja tehden. Kuten myös kesää varten vähän lisää, niin voi käydä pari kertaa enemmän jossain kahvilla. Ja jouluksi luonnollisesti myös, kun pitää sitä vähän nauttia siitä rahasta, minkä eteen on niska limassa raatanut. Ja loput sijotuksiin ja puskuriin. Eli vaikka rahaa saisi vähän enemmän niin ihan fiksusti se jakaantuisi, eikö totta?

Vaikka meillä ei sitä niin sanottua huonoa velkaa olekaan, ainakaan semmosita korkea korkoista, niin tahtoisin kuitenkin päästä noista veloista eroon mahdollisimman nopeasti. Myös puskurin kasvattaminen nopeammin houkuttaisi suuresti. Etenkin kun pyykkikoneesta on äänestä päätellen laakeri jo hajoamispisteessä tai lievästi hajonnut, ja tiskikone heittää vikakoodia säännöllisen epäsäännöllisesti, myös keittiön hana vaikuttaa vähän löystyneen viime kuukausien aikana.

Mitä sä tekisit, oisitko valmis uhraamaan väliaikaisesti omaa vapaa-aikaasi, jotta pääsisit taloudellisissa tavotteissasi helpommin eteenpäin?

9. elokuuta 2020

Lisätienestit

Meidän tapauksessa täällä blogissakin on jo näkynyt lisäansioina isännän palkkatulot sekä tukiperheenä toimimisesta mun tilille maksettava perhehoitopalkkio. Sekä tietysti juuri nyt meneillään oleva mustikkasesonki tuo sekin jokusen satasen lisää rahaa, kun marjoja myyntiin noukitaan.

Näiden lisäksi täyttelen kyselyitä muutamissa kyselypaneeleissa. Kivaa ajanvietettä sillon kun ei ole parempaakaan tekemistä. Toki jos kyselyihin vastaaminen ei oo mieluista puuhaa, niin näitä ei kannata ruveta rahan kiilto silmissä täyttelemään - ihan niin hyvin niistä ei mun mielestä tienaa. 

Tai no ehkä niilläkin tienaa tuntipalkaksi muutettuna välillä vähän paremmin kun maataloudesta (tehtiin isännän kanssa yhteensä töitä kesäkuussa varmaankin joku 600 tuntia ja palkkaa nostettiin se 2 200 euroa eli karkeasti tuntipalkka ois ollu 3,67e). Meillä työtunnit vaihtelee jonkin verran, joten tää ei oo mikään koko vuotta koskeva totuus. Ei kuitenkaan oo päästy ikinä koko vuoden keskiarvossa yli vitosen tuntipalkkaan.




Kyselyitä täyttelemällä tienaa pisteitä joilla voi lunastaa lahjakortteja. Toisista paneeleista kyselyitä tulee aika kivasti, toisista vähemmän. Tälläkin hetkellä mulla on yks lahjakortti Plantageniin odottelemassa ens kevättä. Aika pitkälti oon muuten hommannu kasvit meijän pihaan just kyselyistä tienaamillani lahjakorteilla ja tietty ilmaseks muitten kukkapenkeistä.
Mun lempparit näistä kyselypaneeleista on M3 paneeli ja Yougov (niillä molemmilla on myös sovellukset, joten mobiilisti vastaaminen onnistuu hyvin!). Crowst on mullekin uusi tuttavuus, mutta ainakin heti yhdeltä istumalta löyty kyselyitä 6 euron edestä. 😊

MielipideMaailmasta tulee kyselyjä suht usein, mutta ite karsiudun yleensä parin taustakysymyksen jälkeen pois (samanlaisia vastaajia on ollut jo tarpeeksi), kiva kuitenkin, että saa ees nimelliset 5 pistettä vaikka karsiutuisi. GallupForumista, Vaikuttajapaneelista ja Suomitutkasta tulee kyselypyyntöjä mulle ainakin tosi harvoin.

Lisäksi oon mukana Nielsen kuluttajapaneelissa eli skannailen meijän ostokset aina kaupasta tullessa. Siitäkin tienaa kivasti pisteitä ja aika nopsaan kertyy isokin potti millä voi hommata jotain kivaa. Toki viehän se aikaa jonkin verran, riippuen siitä kuinka paljon ostaa kerralla ruokaa ja kuinka usein käy kaupassa. Aika nopsaan skannaus luonnistuu, kun rutiini syntyy ja aika pian rupeaa kyllä muistamaan niiden jatkuvasti käytössä olevien tuotteiden hinnat ulkoa 😄

Koska ne pienetkin purot ovat merkityksellisiä, niin tottahan toki jokusen sentin silloin tällöin tienaa ihan vaan katsomalla eteensä. Tyhjät pullot ja ihan kolikotkin odottelevat löytäjäänsä siellä täällä. Tämä on toki vähän tuuristakin kiinni löytääkö mitään, mutta kannattaa ehdottomasti pitää silmänsä auki.


Onko sulla jotain lisätienestejä?

32/53 tulot ja menot

Ma 3.8.
Talolainan lyhennys 818,88e 
(lyhennys 637,18e korot 179,50e kulut 2,20e)

Remppalainan lyhennys 152,30e 
(lyhennys 144,71e korot 5,29e kulut 2,30e)

Ke 5.8.
Mustikoitten myynti +45,00e
Jemmaan säästölippaaseen siirtoa varten 45,00e

To 6.8.
Tankkaus 52,01e (1,314e/litra)
Ruokaostokset Prismasta 112,82e + kissan ruokaa 7,36e
Ostoskärryyn jätetty kolikko +0,50e 
Säästöpossuun jemmaan 0,50e
Koiran- ja kissanruokaa Puuilosta 46,80e
Elintarvikkeet meijerin myymälästä 34,20e


Pe 7.8.
Säästölippaaseen isännän tilin tasauksen myötä 6,51e

Mustikoitten myynti +45,00e
Jemmaan velkojen maksua varten 45,00e

Su 9.8.
365säästöön 7,00e
Kaupasta löytyi iso pussi kalapuikkoja -70%. Päiväys on pitkälle ensi vuoteen, joten pakkohan tämmönen heräteostos oli tehdä 😊 Tai no ei tää ihan pelkkä heräteostos ollut, vaan ennakointia. Sillä olin jo suunnitellu, että syötäis hoitolasten kanssa kalapuikkoja joulukuussa. Kyllä vain, luit ihan oikein, olen jo suunnitellut myös joulukuun ruokalistan osittain 😅

Ei olla sorruttu kaupan herkkuihin (isännän aiempaa lipsahdusta lukuun ottamatta), noi kinderpatukat on menossa ite tehtyyn jätskiin. Ostettiin myös pussi turkinpippureita, ne päätyvät ihan huippu hyvään mustikkahilloon, kandee testata! 😋



Yhteenveto viikko 32
Tulot 90,50e
Menot 1 224,37e
Säästöön/jemmaan 104,01e

7. elokuuta 2020

Heinäkuun yhteenveto

Elokuu on jo hyvässä vauhdissa, mutta vasta tänään kerkesin istua koneelle excelin ääreen ja ynnäillä heinäkuun lopulliset kulutukset yhteen. Tämäkin kuu meni miinukselle. Tosin miinukselle mentiin sen vuoksi, että siirsin isännän käyttötilillä turhaan makoilleet rahat laskutilille. Näin ollen isännän tilillä on pohjakassana 60e (eli käytännössä saa tankin täyteen tarvittaessa), mun käyttötilillä on pohjakassana 50e. Yhteisen tilin eli kuvaavin termi lienee taloustili, mutta siis kuitenkin se tili josta laskut maksan, sen aion jatkossa vetää nollille aina kuun lopussa. Ja käyttötileiltä siirrän niin ikään rahaa säästöön/jemmaan niin että niille jää vain nuo pohjakassat.

Heinäkuun tulot olivat yhteensä 2 523,68 euroa. Tulot muodostuivat yksityisotosta eli "palkasta", S-bonuksista ja ylijäämän palautuksesta, vaatekaapin sekä mustikoiden myynnistä.

Heinäkuun menot olivat 2573,78 euroa eli 50,10 euroa suuremmat kuin tulot. Heinäkuussa lainojen lyhennykset ja korot veivät 38,3% tuloista. Laskuihin meni 10,4% ja muuttuviin kuluihin 16,6% tuloista. Jemmaan eli laskutilille, lainojen lyhennyksiin ja kirjekuoriin meni 780 euroa eli prosentteina tuloihin verrattuna 30,9(!) Näin ollen säästöön jäi 5,7%. Kaikkiaan menoja oli siis 102% tuloista.

 

 

Heinäkuun yhteenveto

sulussa olevat lukemat kertovat kuinka paljon vähennystä tai kasvua kussakin kategoriassa on edelliseen kuukauteen verrattuna.

tulot yhteensä 2 523,68e (+539,47e )

lainojen lyhennykset ja laskut
yhteensä 1 229,69e (-1 089,72e)

muuttuvat kustannukset (ruoka+tankki+lemmikit+muut)
 419,28e (+105,11e)
 
turhuudet
0,00e (+/-0)

jemmaan siirrot (velkojen maksu, laskutili)
yhteensä 780,00e (+495,00e)

säästöön  144,81e (+35,76e)

 

 

Se ois muuten perjantai tänään siispä oikein ihanaa viikonloppua!

4. elokuuta 2020

Meillä on ja mitä ei ole, sitä ei tarvita

Näin sanoo vuosikausia meidän jääkaapin ovessa ollut magneetti. Niin saa olla myös jatkossa, sillä en ainakaan toistaiseksi oli kyseistä magneettia poistoonkaan laittamassa. Marraskuussa postasin tän kuvan kyseisestä magneetista instagramiin ja totesin sen olevan meidän ensi vuoden motto. Eipä kyseistä toteamusta kyllä oo ääneen tarvinnu sanoa, kun kaikkea tuntuu olevan edelleen liiankin kanssa.


Oon saanut kaappeja ja laatikoita tyhjemmäksi, kun oon käyny niitä läpi tehden poistoja. Siivouskaappi tuntuu ahistavan täydeltä. Tarkottaakohan se, että meillä siivotaan liian vähän kun ei pesuaineet kulu? Toisaalta pesuainehyllyn täynnä oleminen voi hyvinkin johtua siitä, että esimerkiksi tiskiainetabletteja on tullut hamstrattua tarjouksesta. Tottahan se on, että niitä kuluu ja käytetään pikku hiljaa pois, mutta onko tässä nyt sitten kuitenkaan säästetty rahaa niin merkittävä summa, että kaappitilan uhraaminen kannattaa?

Oon pistäny merkille nyt kun ollaan ruokaostokset tehty koronan myötä harvemmin ja pääsääntöisesti prismassa, en oikeestaan ees kaipaa mainoksia. Sillon joskus aiemmin kun vielä asuttiin taajamassa suunnittelin viikon ruokaostoksia hyvin pitkälti cittarin mainoslehden mukaan. Tänne keskelle korpea ei kyseistä mainosta edes jaeta. On muuten edelleen vaiheessa se ei mainoksia lapun askartelu postilaatikkoon 🙈

Koska vietetään älä osta mitään vuotta niin oon heivannu Tokmannin tarjouslehenkin suoraan lehtikeräyskassiin. Tokmannilta on yleensä tarjouksesta ostettu pesuaineet, jonka vuoksi niitä on hyllyn täydeltä (osta 2 maksa 1, 2 purkkia 5€ jne).

Tuskinpa ne pesuaineet normihintasina siellä Prismassakaan niin paljoa maksavat, etteikö niitä sieltä raaskisi ostaa ruokaostosten yhteydessä. Ja hommata vasta siinä vaiheessa, kun edellinen purkki on miltei tyhjä elkei jopa oikeasti loppu.

Toisin sanoen meillä makaa tällä hetkellä aika paljon rahaa kaapissa pesuaineitten muodossa. Sekin raha olisi voinut olla osaltaan lyhentämässä lainaa tai täydentämässä puskuria. Onko sulla nurkissas jotain älyttömiä varmuusvarastoja, joissa on rahaa kiinni?

2. elokuuta 2020

31/53 tulot ja menot

Ma 27.7.
Sähkölaskut yhteensä oman talon osalta 63,46e
Oman talon osuus kiinteistöverosta 146,82e
Vaatekaapin myynti +25,00e
Velkojen lyhennys jemmaan 25,00e

Ti 28.7.
2 ämpärillistä mustikkaa +90,00e
Säästölipas jemmaan 45,00e
Velkojen lyhennys jemmaan 45,00e

Pe 31.7.
#365säästöön 5,00e
Mustikoiden myynti +70,00e
Laskutili jemmaan 70,00e

La 1.8.
"Palkka" +2 200,00e
Siirto velkojen lyhennys tilille 285,00e
Siirto laskutilille 20,00e


Su 2.8.
#365säästöön 2,00e


Tein ihan tämmöset nimikoidut kirjekuoret, niin voin konkreettisesti laittaa rahan oikeeseen paikkaan odottamaan tilille tallettamista. Ja onhan ne sitten ennen talletusotolle menoa helpompi laskea, minkä verran kuuluu millekin tilille, kun ovat selkeästi erillään eikä vaan könttäsummana samassa paikassa.



Yhteenveto viikko 31
Tulot 2 385,00e
Menot 210,28e
Säästöön / jemmaan 497,00e




Ruoan kotimaisuus joulukuu

Joulukuun 2022 prosentti kalpenee vuoden takaiseen verrattuna hieman, sillä joulukuun 2021 kotimaisuusprosentti oli 74. Vuoden 2021 ostot nä...