Säästötavoite instassa

31. joulukuuta 2021

Joulukuun yhteenveto

 

 


Joulukuun tulot olivat marraskuulta siirtyneet 2 268,14e (se koostui marraskuussa tilille kilahteneista isännän palkoista, tällä erää viimeisestä tukiperhepalkkiosta sekä veronpalautuksista käyttöön jätetyistä euroista). Lisäksi tuloina ovat s-bonukset 24,93e, loput joulurahat 205e, isännän lomarahasta käyttöön napattu 100e sekä joulupukin tuomat lahjakortit, jotka olivat yhteensä 330 euroa.

Muutoinhan nuo menot ovat kutakuinkin arvioiden mukaiset, paitsi autoilun osalta. Isäntä kävikin sen verran ahkerasti töissä, että tankata tarvitsi enemmän kuin ajattelin (ei tiedetty vielä budjettia laatiessani esim. meneekö isäntä välipäivinä töihin). Korttia on vingutettu näin joulun alla myös suhteellisen ahkerasti ja nyt kun nostin myös s-pankin säästösumman 5e/korttiosto, niin sijoitukset ovat kivasti huomaamatta lihonneet vähän extraa. Säästöhaasteen viimeinenkin summa on onnistuneesti siirretty sivuun ja on pysynyt erikseen laitettuna, joten sekin vuoden 2021 tavoitteista täyttyi! Käteenjäävä osuus selittyy sillä, että maksoin vuoden viimeiset ruokaostokset pukin tuomalla lahjakortilla, josta jäi käyttämättä 12,81e. Loput 15 euroa saivat jäädä isännän tilin pohjasaldoksi, joka on tämän myötä nyt 85 euroa (tarkoitus hilata sataseen, kuten munkin tilin pohjasumma joka on nyt 50e).

Jemmatilileillä oli tapahtumia myös jonkin verran:

Käytettiin auto tosiaan katsastuksessa ja poistuttiin sieltä vikalistan kanssa. Takajarrulevyjen lisäksi mätänetissä pistettiin tilaukseen myös iskari sekä koiranluu. Autotili köyhtyy vielä tammikuussa jonkin verran, kunhan käydään osat hakemassa ja niiden vaihdon jälkeen näyttämässä autoa katsastuskonttorilla vielä uudelleen. Kuitenkin ihan kiva, että hylkyyn johti tommoset suhteellisen vähällä vaivalla vaihdettavat osat, eikä mikään semmoinen vika jonka kanssa joutuisi ähertämään ja funtsimaan enemmän tai pahimmassa tapauksessa viemään auto ihan ammattilaisten hoitoon.

52 viikon säästöhaasteessa kertyneet 1 378 euroa päädyin jakamaan näin:

Elokuussa tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä kun mentiin naimisiin, joten suunnitelmissa olisi suunnata kylpylään pariksi yöksi, jos vain kulkutaudin tilanne suo. Tätä varten täytyy vielä kerryttää vähän lisää rahaa, mutta ajattelin nipistää sitä vapaa-aikaan budjetoidusta 50 eurosta alkuvuoden ajan. Harrastus- ja vapaa-ajan jemman perustin sitä varten, että ajattelin josko ruvettaisi harrastamaan uimista. Toki juuri nyt tässä koronatilanteessa en aio uimahalliin mennä, mutta ehkä tilanne vielä joskus normalisoituu sen verran ettei jatkuvasti tarvitse vältellä muita ihmisiä. Ja joo, toi koko viis hunttia menis siihen, että ostettas mulle ja isännälle uimaliput vuodeksi (kerta viikossa, paitsi kesällä ilmaseksi luonnonvesiin).



Firman tili jäi kuin jäikin vuoden vaihteessa plussalle!
1.12. saldo oli -5 900,16e ja 31.12. +180,29 euroa.
Vuoden 2021 alussa saldo oli -6 961,30e ja koko vuosi keikuttiin enemmän tai vähemmän miinuksella. Nyt vaan pidetään peukkuja, että ens vuonna ei kovin montaa miinukselle menevää kuukautta tule!


Marras- & joulukuun tavaraseuranta

 

Marraskuun lopussa pidettiin suunnitellusti tavaranostopäivä. Alkukuusta tuli ylimääräinen tavaraosto, sillä kauppakassit unohtuivat kotiin. Kaupassa en tajunnut koko asiaa, ihan automaattisesti vaan pistin kassin hihnalle ja näin ollen vasta pari päivää myöhemmin tajusin, että tämä hutiostos johti siihen, että asettamani haaste vain neljästä tavaranostopäivästä vesittyi. Tavaraa ostettiin vuoden aikana viitenä päivänä. Jos olisin tämän siellä kaupassa älynnyt, niin oltaisiin ostettu muutkin ostoslistalla olleet tavarat silloin (toki olisin jäänyt ilman synttärilahjaksi ostamaani muumimukia, mutta se olikin heräteostos muutenkin). Tässä kävi nyt vähän sama juttu kuin viime vuoden ostolakon kanssa, sekään ei toteutunut ihan, sillä koiran korvanputsaamista varten piti ostaaa vanupuikkoja. Olen kuitenkin molemmista ostorajoitusvuosistani ylpeä, vaikkei suoritukset täysin nappiin menneetkään. Ensi vuodelle en aseta ostorajoitteita, joka aiheuttaa hieman jännitystä kuinka mahtaa käydä. Toivon kovasti ettei ostelu pääse lähtemään lapasesta ja sitä hillitäkseni aion jatkaa tavaraseurantaa. Joulukuusta sanotaan, että se on yleensä se kaikista tavararikkain kuukausi, ainakin mitä tulee sisään tuleviin tavaroihin. Näin myös meillä, vaikkei tammi- ja elokuun luvutkaan kovin kauaksi joulukuusta jääneet.

Joulukuun sisään tulleet tavarat olivat luonnollisesti joululahjoja. Vähän kyllä kirosin, kun isäntä sai pomoltaan termarin, sillä olin semmoista hänelle joululahjaksi toivonut. Nyt termareita on sitten kaksi, joista toinen käytössä ja toinen kaapissa odottamassa toisen hajoamista. Kastellin työntekijöilleen antama reppukin on periaatteessa meille ihan turha, tosin isäntä otti sen nyt työeväiden kuljetukseen kulahtaneen ja osittain risan kangaskassin tilalle. Vaatehuoneessa olisi kuitenkin ollut reppu jo valmiiksi, joka olisi siihen tehtävään sopinut.

Joulukuussa tehdyt poistot liittyivät nekin suureksi osin jouluun. Kuten listasta voi päätellä teen joululahjat itse. Osa näistä tuotteista on valmistunut jo aiemmin eli vaatehuoneen kätköistä kaivelin paketteihin täytettä. Lahjottaville lapsille valkkasin niin ikään kampetta jo olemassa olevista leluista ja peleistä, jotka on meille kulkeutuneet pääosin paikallisen roskalavaryhmän kautta ja osa ostettu kirppikseltä. Onneksi joulukuukin päättyi tilanteeseen, jossa meiltä lähti enemmän tavaraa pois kuin tuli sisälle.

Sitten se koko vuoden tilanne. Tavoitehan oli saada tavaravirran lopputulemaksi -60 tavaraa. Ilokseni voin todeta tuplanneeni tavoitteen! Kun lasketaan yhteen sisään tulleet ja pois lähteneet tavarat on poistettuja 120 enemmän. Sisään tulleita tavaroita on yhteensä 111 kpl ja rahaa niihin on mennyt yhteensä 610,26 euroa. Poistettuja tavaroita tälle vuodelle kertyi 231 kpl, tänä vuonna en myynyt yhtään tavaraa, kaikki lähtivät kiertoon ilmaiseksi tai päätyivät roskiin. Ensi vuodelle olen vähän mielessäni jo kaavaillut poistettavia tavaroita. Poistolistalla ovat muun muassa viinilasit, joita ei ole käytetty juuri ollenkaan. Silloin harvoin jos meillä juodaan viiniä, niin kyllä siihen passaa varmasti ihan hyvin tavallinenkin lasi. Skumppaakaan ei tule liiemmin kilisteltyä, tosin koronan vuoksihan ei nyt mitään juhlia muutenkaan uskaltaisi pitää. Niiden suhteen olen vielä vähän kahden vaiheilla pistänkö myyntiin vaiko en, mutta ainakin valkkari- ja punkkulasit joutaa lähtemään. Glögilasien kohtaloa pähkäilen myös, kahelleen jos juodan glögiä niin otetaan muumimukit, joten kaipa se mahdollisille vieraille maistuisi se glögi tsaikkalasin sijasta muumimukista myös. Numereelisia tavoitteita en meinaa tulevalle vuodelle tavarapaljouden karsimiselle asettaa. Paitsi sen, että poistoja pitää tulla enemmän kuin tavaraa kulkeutuu sisään.

28. joulukuuta 2021

Joulu 2021

 

Joulun hintalappu

Ruoka 90,90e
Isäntä tahtoo 10 kilon kinkun, joten sika haukkasi ruokakuluista suurimman osan (toki sitä syödään vielä joulun jälkeenkin, mutta ilman joulua ei ostettaisi koko kinkkua, joten siksi on kokonaisuudessaan joulun kulu). Graavilohta ei tänä vuonna saatu laisinkaan, kun sen kohdalla kaupassa oli pelkkää tyhjää. Mun lähisuku kerääntyy meille aina joulupäivänä syömään ja tuovat tullessaan tarjottavaa myös, osa jämistä jää meille sen myötä. Meijän osuus joulupöytään on kinkun lisäksi salaatit, perunat, leivät ja laatikot sekä kahvipöytä. Muut tuovat pateet, kalat, kalkkunan ja jälkkärin. Tänä vuonna meille jäi joulupöydästä syötäväksi lohta (graavattua ja savustettua), puolikas kalkkuna (osa päätyi pakkaseen ja sieltä kuluu isännän eväspiirakoihin), pateita jäi myös meille ja jälkkärinä ollut hedelmäsalaattia. Leipiä varten ostettuja jauhoja ja muita normaaleja ruokakamppeita en tähän joulun ruokamenoihin listannut, sillä ne olisi ostettu joka tapauksessa. Maidolle ja munille en niin ikään laskenut hintaa, niitä kun meillä otetaan käyttöön ihan vain laaduntarkkailusyistä.


Herkut 6,94e
Isännälle jouluolut ja joulukarkeiksi pelkkä lakupussi. Tarkoitus oli ostaa muutakin, mutta käydessämme Prismassa 22.12. illalla oli karkkihyllytkin kala- ja tillihyllyn lisäksi tyhjinä (ihmettelen kyllä suuresti sitä, että otin hyllystä toiseksi viimeisen kaurahiutalepaketin, mitenköhän niidenkin menekki näin joulun alla on ollut niin suurta?). Ollaan toki mussutettu suklaata ja muita herkkuja ihan tarpeeksi koko joulukuu, mutta ne herkut on menneet vapaa-ajan budjetista, tähän laskin mukaan vain vartavasten jouluksi 24.-26.12. tarkoitetut herkut.

Kukat 12,07e
Hyasintin ostin jo alkukuusta ja vikalla kauppareissulla mukaan tarttuivat ruusu- ja tulppaanikimppu jotka päätyivät kuusenhavujen kanssa koristamaan joulupöytää. Nämä kukat raaskin ostaa ihan vain sen vuoksi, että olin onnistunut säästämään joulua varten etukäteen. Mikäli korvamerkittyä joulurahaa ei olisi ollut, en varmaankaan olisi raaskinut kukkia ostaa. Vaan kyllä niistä sen verran iloa on, että ihan kannattava ostos

Lahjat 205,80e
Teen lahjat pääsääntöisesti itse, joten tarkkaa summaa on hankala laskea. Osa materiaaleista saattaa olla useammankin vuoden takaa, joten hintoja on hankala arvioida. Enkä edes muista mitkä kaikki tarvikkeista on saatuja ja mitkä itse ostettuja. Askartelu- ja käsityömateriaaleja en ostanut tänä vuonna lahjoja varten (enkä viime vuonna ollenkaan), kaikki syntyivät jo olemassa olevia tarvikkeita hyödyntäen. Leivontatarvikkeisiin ja itse tehtyihin karkkeihin sekä karkkikuusten materiaaleihin meni rahaa tänä vuonna noin 86,10 euroa ja tämä summa mahdollisti joulumuistamiset 15 ihmiselle. Isännälle ostamani lahja maksoi 69,70 euroa ja hänen minulle ostama lahja 50 euroa.

Jouluun oli varattu rahaa yhteensä 400 euroa, joista siis kului kaikkiaan jouluun 315,71 euroa. Ylijääneet rahat hupenivat käytännössä auton tankkiin.

1. joulukuuta 2021

Marraskuun yhteenveto

 


Marraskuun tulot koostuivat lokakuussa tilille kilahtaneista isännän palkoista ja perhehoitopalkkiosta, jotka olivat yhteensä 1 756,57 euroa. Lisäksi veronpalautuksista käyttöön otettiin 760 euroa, s-bonukset viime kuun ostoista olivat 16,34 euroa ja joulua varten kerätyistä rahoista päätyi käyttöön yhteensä 195 euroa.

Ruokakauppaan upposia rahaa vähän enemmän, mitä olin budjetoinut, mutta tuo ylimennyt osuus selittyy melkeinpä pelkästään sillä, että meillä on nyt pakastimessa kaksi isoa lohifilettä, jotka ostin s-marketin ilta-alesta. Rasva ei ollut vielä loppu, mutta päätin ostaa jo uuden purkin, kun pidettiin tavaran ostopäivä. Tässä vaiheessa vuotta saakin ihoa rasvata ihan kiitettävästi, joten ei siinäkään mielessä pöllömpi juttu, että rasvapurkit löytyvät sekä ylä- että alakerrasta. Käytiin black friday tarjouksesta ostamassa kanalalle imuri firman piikkiin, joten samalla kun puuilossa oltiin, ostettiin koirille ruokasäkki sekä kissalle pellettiä vessaan. Nämä olisi olleet ostoslistalla joka tapauksessa heti joulukuun alkupuolella. Tavaran ostopäiväksi valikoitui BF, vapaa-aika & joulu kategoria sisältää isännälle joululahjan (67,90e), annoin isännälle 50e käteistä, jotta voi ostaa mulle lahjan, ostin Felix-kisulle joululahjaksi lelun (12,90e), konvehteja lapattiin kärryyn 8 pakettia karkkikuusia varten (29,20e), glögiä ostettiin myös ja muitakin herkkuja. Niin ja ittelleni ostin synttärilahjaksi (17,27e) piparisuklaalevyn, tarjouksessa olleen muumimukin ja kaksi viherkasvia.

Sijoituksiin meni nordnettiin 30e, kuten joka kuukausi. S-bonuksien lisäksi rahastoihin meni alkukuusta 2e/ S-kortilla tehty maksu, mutta nostin euromäärän vitoseen ihan loppukuusta. Myös s-tilin tasaamisesta syntyvät hilut menevät keräilytilin kautta sijoituksiin. Pikku puskuri tuli täyteen, joten jatkossa op:n tilien tasaamiset sekä isännän korttimaksut kerryttävät varsinaista puskuria (kirjaan jatkossa hilut suoraan puskuri sarakkeeseen, vaikka todellisuudessa tulenkin kerryttämään ne ensin pikku puskuriin, josta siirrän sitten puskuriin kivoja tasasummia).

 
Veronpalautukset päädyin käsittelemään tänä vuonna ihan omana laatikkonaan. Nekään eivät tilillä kauaa vanhenneet, kun jo jakautuivat sinne tänne ja tuonne:


Firman tilin saldo 1.11. -6 297,24e, marraskuun lopussa tilanne -5 900,16e (joulukuulle laskuja kertynyt maksettavaksi jo miltei 7 000 euron edestä).

Ruoan kotimaisuus joulukuu

Joulukuun 2022 prosentti kalpenee vuoden takaiseen verrattuna hieman, sillä joulukuun 2021 kotimaisuusprosentti oli 74. Vuoden 2021 ostot nä...