26. helmikuuta 2021

Helmikuun yhteenveto

Helmikuuta on kyllä vielä pari päivää jäljellä, mutta eipä sitä rahaa nyt viikonloppuna ole mihinkään tarve käyttää. Hyvin siis joutaa jo niputtamaan tän kuun pakettiin ja vertaamaan miten pysyttiin budjetissa.
 
 
Helmikuuun käyttöraha koostui tammikuulta siirretystä 2 000 eurosta, s-bonuksista 21,17e, tänään tilille kilahtaneesta tukiperhepalkkiosta 1 242,22 euroa sekä 1 260 euron yksityisotosta (joista kaksi jälkimmäistä siirtyvät maaliskuulle käyttörahaksi paitsi tukiperhepalkkiosta meni 2,22 euroa pikku puskuriin).
 
Auto tilille ei päätynyt mitään ja alun perin asumisen käyttösäästöönkään ei pitänyt mennä mitään (sieltä kyllä lähti vakuutuslasku 305,94 euroa). Kävi kuitenkin niin, että tänään tilillä oli vielä 105 euroa, jonka päädyin jakamaan asumistilin, lemmikkien puskurin, pikku puskurin ja sijoitusten kesken.

Puhelinlaskuihin ei mennyt rahaa ollenkaan, sillä vaihdettiin isännänkin puhelinliittymä mun omistukseen, niin saatiin molemmat liittymät samalle laskulle. Tää helpottaa myös kilpailuttamista, sillä isäntä ei jaksa hommaa kovin hyvin hoitaa, joten nyt kun mä omistan sen liittymän niin pystyn tekemään kilpailuttamishommankin. Näin ollen puhelinlaskun eräpäivä siirtyi maaliskuun puolelle.

Ruokabudjetti ylittyi taas. Mitään kovin järkevää selitystä en asialle keksi. Osittain ylittyminen johtuu varmaankin siitä, että ostin vähän varastoon kun halvalla sai. Käytiin siis hamstraamassa cittarista muun muassa punaisia linssejä (1e/pkt, normihinta prismassa 1,55e/pkt) joten säästöä syntyi pitkässä juoksussa kuitenkin ihan hyvin. Yksi silmiin pistävä ero viime kuuhun verrattuna mun ruokabudjetin seuraamistaulukossa on lihankorvikkeiden summa. Mifua, härkistä, tofua sun muita vastaavia kylmähyllyn valmisteita on ostettu miltei kahella kympillä. Se kertoo ainakin siitä, että uusia reseptejä on testailtu ahkerasti. Ja toki myös siitä, että tällä hetkellä pakastimessa ei ole naudanlihaa ollenkaan. Myös kukkopojat tepastelevat vielä kanalassa. Siispä lihankorvikkeita on ollut käytössä jonkin verran. Hedelmiä ja kasviksia ostettiin myös vähän reilummin kuin tammikuussa. Myös ruoanlaittoon liittyviä juustotuotteita meni enemmän kuin viime kuussa, koskenlaskijaa ja juustoraastetta on sujahtanut ruokaan jos toiseenkin. Ruokabudjetti ylittyi yhteensä 21,95 euroa.

Lemmikkien budjetti ei pitänyt tässäkään kuussa. Periaatteessa ylitystä tuli vain 1,79 euroa, sillä 20 euroa sujahti lemmikkien puskuriin. Sirun sterilointiin pitäisi säästää rahaa, kun tuntuu että tuo on juoksu juoksulta enemmän ja enemmän dramaqueen. Lemmikkien ruokien ja kissan vessassa käytettävän puupelletin lisäksi Ruskan kontrollikäynti eläinlääkärissä maksoi 15e, uusi korvalääke 17,16e ja kissojen matolääke 11,70e.
 
Autoilu budjetti alittui reilusti tässäkin kuussa. Yhdellä tankkauksella selvittiin, kun eipä isännällä ollut helmikuussakaan palkkatöitä. Sentään jonkin verran mettähommat edistyi ja osa sahapuista on nyt kaadettu.

Sijotuksiin meni automaattisen 15e nordnet siirron lisäksi s-bonukset sekä ylimääränen 50 euroa. Pikku puskuriin meni tilien tasaamisen ja korttimaksujen (3,5e/maksu) lisäksi ylimääräiset 15 euroa. Varsinainen puskuri ei lihonnut senttiäkään. Tällä hetkellä tuntuu, että tahdon saada tuon parin tonnin pikku puskurin täyteen ensisijaisesti. Vielä on kyllä matkaa tavotteeseen, tilanne tällä hetkellä on 758,41e/2000e.

Prosentuaalisesti helmikuu näyttää tältä:
 
 
Jemmaan siirrot sisältää velkojen maksu jemman, asumistilin ja autotilin sekä siirron maaliskuulle.




Firman tilin saldo 1.2. oli -6387,35e ja helmikuun lopussa tilanne (yksityisoton jälkeen) on -4962,73e eli edistystä oikeaan suuntaan 1 427,32 euroa.

22. helmikuuta 2021

Maaliskuun budjetti

Maaliskuussa on vuorossa auton vakuutuslasku, joten nyt kun se oli saapunut perjantaina verkkopankkiin sain maaliskuun budjetin tehtyä. Auton vakuutuksen maksuun hyödynnetään op bonuksia, joten en ollut vielä varma loppusummasta ennen kuin näin kuinka laskusta kuinka paljon bonuseuroja oli vakuutuksen maksuun tällä kertaa käytetty (vastaus oli tällä kertaa 91,13e).
 
Vihdoin viimein saatiin aikaiseksi myös siirtää isännän puhelinliittymä mun nimiin, joten nyt molemmat liittymät tulevat yhdellä laskulla. Tästä johtuen helmikuussa ei tarvinnut puhelinlaskua maksaa ollenkaan, kun laskun laskun eräpäivä oli vasta maaliskuun puolella. Tietääpähän siis jatkossa budjettia tehdessä jo senkin laskun oikean loppusumman. Vaan tykkään kyllä tehdä budjetin tasasummilla, joten esimerkiksi tässä maaliskuun budjetissa puhelinlasku on 49 senttiä liian vähän, mutta auton vakuutuksessa on 50 senttiä liikaa.
 
 

Velkojen maksu tilille menee satanen tavotetta enemmän, jotta saan kuitattua helmikuun satasen vajeen. Autotilille ei mene mitään, kun en vielä tuota vakuutuslaskuakaan raaski sieltä maksaa (siellä on tosiaan nyt vasta tammikuussa laitettu 200e, kun juuri vuoden alusta erotin tämän sinking fund tilin asumisen sinking fundista - tosin asuminen tilille jäi kaikki viime vuonna laskujen maksu tilille sivuun saadut rahat, joten auton renkaat tullaa maksamaan asuminen tililtä).

Lemmikki- ja ruokabudjetti on ylittynyt tänä vuonna sekä tammi- että helmikuussa, joten pistin nyt maaliskuulle vähän reilummat summat niihin, josko siten saisi onnistumisen tunnetta siitä, että joku budjetti jopa alittuisi. On se 500e kyllä iso raha. Oli tosi paljon helpompi tehä tää maaliskuun budjetti, kun oletuksena on että käytössä on 2 500 euroa, kun helmikuussa käytettävissä oli vain 2 000 euroa. Toki tää 2 500 euroa maaliskuulle on pelkkä arvio, sillä en vielä tiedä kerkesikö posti viedä tukiperhepalkkion maksatukseen tarvittavat raportit ajoissa perille. Palkkakuittihan ei palvelussa luonnollisestikaan vielä näy. Jos ei perjantaina tuu tukiperhepalkkiota, niin sitten täytyy firman tililtä napata enemmän palkkaa, jotta saa laskut maksettua ja itsensä ja lemmikkinsä ruokittua. Vaan sittenpähän tulee maaliskuun lopussa kahen kuun tukiperhepalkkiot kerralla, jollon ei tartte sitten yksityisottoa tehdä. Ja ehkäpä sille isännällekin niitä palkkatöitä olisi taas piakkoin tarjolla.


19. helmikuuta 2021

Maaliskuun ruokalista




Meksikolainen tomaattikeitto
Tonnari-perunapihvit
Nakkikeitto
Soijarouhemakaronilaatikko
Uunicurry
Papu enchilladat

Mifu korma
Savukalakiusaus
Kasvispasta
Minestronekeitto
Vege ragu
Aloo gobi
Kasvispannu
Kanaenchiladat

Pähkinäinen kikhernepata
Kaalipata
Paistettu hauki + cheddar-jogurttikastike
Kikherne tikka masala
Pecorino juustopasta
Olympia kana
Cheddar-sipulipiirakka

Paprika-kikherne pasta
Taco uuniperunat
Currykasvispihvit
Kalakeitto
Soijarouhepyörykät + perunamuusi
Vegekiusaus texmex tyyliin
Pizza
Tortillat

Mozzarella gnocchivuoka
Parsakaali-cheddarkeitto
Tofu pippurikastikkeessa + perunamuusi


7. helmikuuta 2021

Tammikuun tavaraseuranta

Yksi vuodelle 2021 asettamistani tavoitteista on meidän huushollin tavaramäärän vähentyminen 60 tavaralla. Tänä vuonna otan tarkempaan syyniin myös sisään tulevat tavarat eli myös tavaramäärän lisääntyminen huomioidaan. Lasken mukaan myös kulutustuotteet (pois lukien elintarvikkeet), sillä vessan kaapissa on purkkitolkulla tavaraa jotka vievät tilaa. Eli mun logiikan mukaan tavarat vie tilaa ja ne säilytetään muualla kuin keittiön ruoka-ainekaapeissa. :D

Tammikuussa kotiin sekä ostettiin tavaraa että sitä myös saatiin. Kaikkiaan rahaa tammikuun hankintoihin meni melkein sata euroa. Vihdoinkin löytyi saunatupaan kivat kattovalot (väliaikaisratkaisuja onkin ollut jo useampia näitten seittemän vuoden aikana), parasta tässä on vielä se, että valaisimet löytyi roskalavaryhmän kautta! :) Glendora&raha blogissa oli kiva idea listata sisään tulevat tavarat kahteen kategoriaan pysyviin ja kuluviin. Aion törkeästi kopioida tämän idean.

Pysyvät tavarat 
Saint Paulia
Desimitta
Tiskikoneen luukun tiiviste
Ruukkuruusu
Kattovalaisimet

Kuluvat tavarat
IV-koneen suodattimet
Kuminauha
Hammastahna 
Multa
Siemenet

 
Suurin osa tammikuun poistoista päätyi roskikseen. Jonkin verran käyttökelpoisia vaatteita vietiin uffin konttiin. Vähäsen sain myös pesuaineita pois ja lukemattomien lehtien ylitse pursuava kori tyhjeni peräti kolmella lehdellä. Ihan hyvä saavutus siihen nähden, että saattaa mennä kuukausia, etten avaa yhtäkään lehteä.


Tammikuun saldo siis -16 tavaraa.

3. helmikuuta 2021

Tammikuun yhteenveto

 

Tammikuun tulot muodostuivat joulukuulta siirretystä 2 800 euron käyttörahasta, 22,13e s-bonuksista, 904,99e tukiperhepalkkiosta ja 1 100e yksityisotosta. Näistä kaksi jälkimmäistä muodostavat helmikuun käyttörahan (paitsi tukiperhepalkkiosta 4,99e päätyi jo tammikuussa pikku puskuriin).

Budjetti vähän venyi ja paukkui, mutta kokonaisuus kuitenkin säilyi vaikka osa kategorioista ylittyi ihan reilusti.

Asuminen tilille päätyi 0,94e ekstraa, sillä helmikuussa tililtä menee vakuutuslasku (koska se ei helmikuun budjettiin mahtunut) ja tahdon tilin jäävän tasasummaan 😅

Ruokabudjetti ylittyi 21,75e koska menin tilaamaan hyötykasvien siemeniä, ilman että ajattelin koko budjettia. Klik vaan ja ostoskoriin, pari klikkausta lisää ja maksettu. Sit vasta tajusin ajatella, että eihän tammikuun ruokabudjetissa ollu oikein varaa millekään ylimääräselle.🤦‍ Siemenet maksoivat 20,40e eli ois se budjetti näemmä paukkunut joka tapauksessa...

Koti kategoriaan budjetoin iv-koneen suodattimet, mutta unohdin tiskikoneen tiivisteen, joten ylitys johtuu siitä.

Hygienia ja vaateosastoon oli budjetoitu sähköhammasharjan vaihtopäät ja hammastahna. Tahnaa ostettiin, mutta päitä ei saatu. Meillä on niin vanhat sähköhammasharjat, ettei päitä enää valmisteta. Täytyy siis piakkoin uusia koko hammasharjat.

Autoiluun ei mennyt ihan niin paljoa rahaa kun olin aatellut. Isännällä ei ollutkaan palkkatöitä, joten ei tarvinnut tankata ollenkaan. Autoilu sarakkeen kulut pitävät sisällään katsastuksen 59e, varaosat 17,89e sekä jälkikatsastuksen 19e.

Lemmikit kategoriaan budjetoin koirien ja kissan ruoat sekä herkkuja. Ostettiin myös desimitta koirien ruokien annosteluun ja kuminauhaa kissan lelujen korjaamiseen. Koiran ruokaa ei tarvinnutkaan ostaa vielä tammikuussa, mutta eläinlääkärissä tartti vanhempaa koiraa käyttää. Ruskalla oli selkä vähän kipeä ja aristusta löytyi rintarangan kohdilta. Käytiin siis kuvauttamassa selkä ja hakemassa lääkekuuri korvatulehdukseen. Poliklinikkamaksu 15e, eläinlääkärin lasku 90,00e (sis. röntgenkuvauksen) ja lääkkeet korvatulehdukseen 38,39e eli yhteensä 143,39e.

Vapaa-aika kategoria sisältää saint paulian 2,49e, multaa 1,95e, samettikukan siemenet 2,20e ja hyötykasviyhdistyksen tilauksen postimaksun 4,50e sekä fiksuruoka tilauksen ihmisten herkut 5,81e (tein 30e tilauksen josta 24,19e oli lemmikkien herkkuja).

Päädyin laittamaan s-bonuksista 20e puskuriin ja loput päätyivät sijotuksiin. Tästä eteen päin saa kaikki s-bonukset mennä töihin rahastoon. Muutenhan nuo säästö ja jemma karegoriat onkin täyttyneet vähintään suunnitelmien mukaan.


Tässä kuussa tulot jakaantuivat menoihin prosentuaalisesti näin:


Jemmaan siirrot pitää sisällään velkojen maksun, käyttösäästöt ja siirron helmikuulle.

Että semmonen tammikuu tällä kertaa. Viime vuoden tammikuussa oli niin ikään budjetoimattomia menoja, joten jonkin näköinen varautuminen tammiyllätykseen on syytä tehdä viimeistään loppu vuonna 😅



Firman tilin saldo 1.1. oli -6961,30e, ja 1.2. saldo oli -6387,35e eli oikeaan suuntaan päästiin kuukauden aikana 543,95e.

Syyskuun tavaraseuranta

  Aktiivisuusranneekkeen katkenneen kumihihnan tilalle saapui elokuun tavaran ostopäivänä tilattu uusi metallinen ranneke. Facebookin paikal...