Säästötavoite instassa

31. joulukuuta 2020

Joulukuun yhteenveto

 


Joulukuun tulot muodostuivat marraskuulta siirretystä 4 570 eurosta, vajaasta eurosta joka oli tilien korkotuotot yhteensä, isännän 334 euron palkkatuloista, pitkästä aikaa tehdystä suuren suuresta yksityisotosta (500e), 11,57 euron S-bonuksista, laskutililtä käyttöön otetusta 1 955 eurosta (jotka meni auton korjaukseen ja hilut säästölippaaseen), reilusta 700 euron tukiperhepalkkiosta ja joululahjoista (käteistä 100e ja lahjakorttien muodossa 120e). Kaikkiaan rahaa tulopuolen kautta meni 8 299,08 euroa. Näistä tuloista tammikuulle siirtyy 2 800 euroa. Ja tosiaan laskutililtä käyttöön otetut rahat on myös merkitty tuloiksi, vaikka ne on tavallaan olleetkin tuloa jo aiemmin. Kylläpä on sekavaa :D
 
Lainojen lyhennykset ja korot veivät vain 9,9% tuloista (velkojen maksutilille menneen summan lasken jemmaan meneväksi), laskuihin meni 10,1% (tuo 393,45 euron vesilasku kattaa koko meidän talossa tänä vuonna käytetyn veden). Muuttuviin kuluihin upposi 29,7% tuloista (yli paisunut ruokabudjetti ja auton korjaus näkyy myös prosentuaalisesti). Suurin osa tuloista meni jemmaan 47,8% eli jakaantui välitilille, laskutilille velkojen maksuun ja käteisjemmaan. Loput 2,5% meni 365säästöön, puskuriin, säästölippaaseen ja sijoituksiin.
 
 
 
Joulukuun yhteenveto

sulussa olevat lukemat kertovat kuinka paljon vähennystä tai kasvua kussakin kategoriassa on edelliseen kuukauteen verrattuna.

tulot yhteensä 8 299,08e (-3 596,42e )

lainojen lyhennykset ja laskut
yhteensä 1 652,02e (-1 051,76e)

muuttuvat kustannukset (ruoka+autoilu+lemmikit+muut)
2 463,26e (+1 995,54e)
 
turhuudet
0,00e (+/-0)

jemmaan siirrot (välitili, autotili, laskutili)
yhteensä 3 970,00e (-3 452,00e)

säästöön 209,80e (-728,10e)

2 kommenttia:

  1. Hei, tuli mieleeni että selventäisiköhän jos laskutilistä puhuttaisiin varauksena. Eli laskutilille varattiin ja laskutililtä varausta käytettiin/purettiin? Silloin ei hämäisi samoin kun nyt kun on merkitty tuloksi.
    Toisaalta ysinkertaistaa exceliä kun kaikki käytettävissä ollut raha esitetään tulona. Kerrotaanhan tuossa testissä sitten tarkemmin mikä on oikeasti tuloa ja mikä muualta siirtynyttä rahaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi vois olla kyllä kuvaava termi 🤔 Toisaalta mietin kyllä sitäkin vaihtoehtoa, että jos kuukauden perusbudjetissa näkyisikin vain laskutilille laitettu raha. Ja muutoin laskutililtä käytetyt rahat olisi omana taulukkonaan eli eivät ilmaantuisikaan tuloiksi enää. Vaan sitten ei kyllä käytettyä rahaakaan käsiteltäisi menona. Eli jemman sijasta tarttisi laskutilille laitto ajatella jo menona siinä vaiheessa, kun rahan sinne siirtää. Kun menoja vartenhan ne rahat on kuitenkin varattu. Kyllä saa tän itelle niin helpon jutun muutettua selitettynä monimutkaiseksi systeemiksi 😂

      Poista

Kiitos kommentistasi :)

Ruoan kotimaisuus joulukuu

Joulukuun 2022 prosentti kalpenee vuoden takaiseen verrattuna hieman, sillä joulukuun 2021 kotimaisuusprosentti oli 74. Vuoden 2021 ostot nä...