Säästötavoite instassa

29. toukokuuta 2020

Kesäkuun budjetti

Kesäkuu ja miinukselle mennään. Se tosin oli jo etukäteen tiedossa. Poikkeuksena aiempiin vuosiin voin kerrankin ylpeänä todeta, että tähän on kyllä varauduttu ennalta! Kesä-heinäkuun vaihteessa nimittäin on vuorossa ajoneuvoveron erääntyminen. Meillä kun on dieseliä syövä auto, niin ihan kivan kokoista laskua tässä odotellaan saapuvaksi. Mutta tähän tulossa olevaan laskuun riittää rahat, sillä vaikka viime kuukaudet eivät ole olleet läheskään yhtä hyvin onnistuneita laskutilin tai velkojen maksu tilin lihottamiseen, niin siellä laskutilillä kuitenkin on rahaa sen verran, että voisi koko ajoneuvoveron maksaa sieltä pois saman tien kun lasku vain saapuu. Toki mitä vähemmän sieltä laskujenmaksu tililtä tarvii ottaa rahaa, niin sen parempi. Ainakin mun mielestä. Vaikka toisaalta ne rahathan on siellä just sen takia, että niillä voi maksaa näitä harvemmin tulevia laskuja. Mutta kun en millään haluaisi niihin kajota. Sillä tuntuu ihan älyttömän uskomattoman hyvältä nähdä verkkopankissa tilejä joiden saldossa on neljä numeroa ennen pilkkua ja vielä niin ettei siinä numeroiden edessä ole miinusmerkkiä!

Mutta joo, se budjetti. Läväytän sen nyt vaan tähän hienosti excelistä kuvakaappauksella otettuna. Sillä mulla tuntuu olevan jo tosi kova kiire pihalle, nimittäin kasvihuoneen rakennushommiin. No joo, instassa touhuja seurailevat tästä kauan odotetusta proggiksesta jo tietoisia ovatkin, mutta ehkäpä tänne blogiinkin saan siitä sepustettua joku kaunis päivä. Tai vähemmän kaunis, sadepäivänä joutaisi olemaan sisällä, mutta sitä luonnonkin niin kaipaamaa virkistävää vettä ei näytä sääennuste tänne meille lupailevan laisinkaan. Vähän jo ehkä rupeaa huolestuttamaan, että näinköhän tämäkin vuosi on liian kuiva :S

Nyt se budjetti ja sit ulos... Kivaa päivää niin ja hei, nythän on perjantai eli ihan mahtavaa viikonloppua myös!






P.S. Koitan malttaa alku viikosta istua rauhassa alas ja ihan kunnolla keskittyä käymään toukokuun tulot ja menot läpi. Josko vaihteeksi saisin kunnolla tekstiä ja pohdintaa aikaiseksi näiden pikaisten postausten sijasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)

Ruoan kotimaisuus joulukuu

Joulukuun 2022 prosentti kalpenee vuoden takaiseen verrattuna hieman, sillä joulukuun 2021 kotimaisuusprosentti oli 74. Vuoden 2021 ostot nä...