Säästötavoite instassa

23. syyskuuta 2021

Vuositavoitteita

Vuoden 2021 tavoitteiden toteutuminen


Tavaran ostopäiviä on pidetty nyt kolme eli vielä on yksi jäljellä. Suunnitelmallisuudella sen pitäisi onnistua ihan hyvin. Mitään ihan akuuttia ei tällä hetkellä tarvita.

Kodin tavaramäärän piti tänä vuonna vähentyä 60 tavaralla. Elokuun lopussa tilanne oli 48/60, joten uskallan luvata tämänkin tavoitteen täyttyvän.

Velkoja on tarkoitus maksaa vanhemmille takaisin yhteensä vähintään 4 800e. Ihan ei olla pysytty 400e kuukaudessa sivuun tahdissa, mutta puuttuva vaje saadaan kuitattua marraskuussa tulevilla veronpalautuksilla.

Pikkupuskuri on tarkoitus saada täyteen eli 2 000 euron suuruiseksi vuoden loppuun mennessä. Sekin hoituu veronpalautusten avustuksella. Varsinaiseen puskuriin suunnittelin saavani vähintään 600e. Tällä hetkellä tilanne on 198,88e/600e. Veronpalautuksilla katetaan puuttuvat sataset (ja vähän extraa).

Lemmikkeille on aloitettu oma puskuri, mutta rahaa sinne ei ole vielä juurikaan päätynyt. 🙈 Vaan alku se on se kuuskymppiäkin.

Sijoittamisen alottamiseen otin varaslähdön viime vuoden puolella ja sitä on jatkettu kuukausittain. Ensin 15e/kk ja asuntolainan koron pudotessa huhtikuussa päätin siirtää siitä tulevan säästön sijoituksiin. Sijotettava summa on nyt 30e/kk. Lisäksi päädyin ohjaamaan s-bonukset rahastoihin myös. Eli tavoite on täyttynyt ja yli 200e on tänä vuonna siirretty sijoituksiin.

#365haaste jatkui heinäkuun puoleen väliin eli vuoden ajan oon siirtänyt euron per päivä sivuun (tein tän tosin könttösummina kuukausittain). Näiden rahojen käyttökohdekin on selvillä, ostetaan uusi grilli ens vuonna.

52 viikon säästöhaaste on tarkoitus tehdä järjestyksessä, kerran kuussa oon siirtänyt viikkonumeroiden mukaisesti summat sivuun. Enää kolmen kuukauden siirrot jäljellä! Summat on kuukausibudjeteissa valmiina ja varovaisesti voinkin todeta tämän haasteen onnistuneen.  

Epäviralliseksi tavoitteeksi asetin myös toiveen että tienattaisiin tänä vuonna enemmän kuin viime vuonna. Vielä en varmuudella uskalla sanoa miten tämän kanssa käy, ollaan kuitenkin vielä melkein kymppitonni viime vuoden tulojen ala puolella. Toki veronpalautukset on vielä tulematta, mutta silti. Ja joo, mä luokittelen veronpalautukset tuloihin siinä missä s-bonuksetkin.

Kaiken kaikkiaan ollaan ihan hyvällä mallilla, mutta ilman veronpalautuksia ei nää tavoitteet täyttyisi. Oon koittanu miettiä tavoitteita ens vuotta varten, mitään ahaa elämystä en oo saanut haasteiden osalta. Toisaalta ne perusjutut ei ehkä vielä tuu selkärangasta, joten kaipa ne tavoitteet voivat ihan vaan tylsästi tukea tän uuden ajattelumallin kehitystä.


Vuoden 2022 tavoitteet


Tavoitteena olisi saada talous toimimaan 2 500 eurolla kuukaudessa. Asuminen ja autotileille tarvitsee saada joka kuu rahaa budjetoidun mukaisesti, jotta laskujen maksut kyseisiltä tileiltä onnistuu, näin ollen vakuutuslaskut ynnä muut epäsäännölliset laskut eivät tule sekoittamaan perusbudjettia. Näin ollen kun 2 500 euroa pitäisi riittää perusjuttuihin niin kaikki sen ylitse menevät rahat joutaisivat ideaali tilanteessa suoraan puskuriin. Joulua ja kesä"lomaa" varten aion säästää tulevanakin vuonna etukäteen. Nostan summaa kympillä kuussa. Velkojen lyhennystä vanhemmille suunnittelen tekeväni viidellä tonnilla. Kuukausibudjetti on sen verran tiukka, että vain 300e kuussa on korvamerkitty velkojen maksu tilille eli 1 400 euroa pitää keksiä niiden lisäksi (joo, myönnettäköön että sorruin jo haaveilemaan kattavani tän erotuksen veronpalautuksilla)... Puskuriin on tarkoitus saada 2 500 euroa, toivon mukaan extratulojen avustuksella. Ei olla vielä keksitty mitä aiotaan tehdä hääpäivän kunniaksi, mutta jotain muuta kuin kotisohvalla makoilua kuitenkin. Haaveilen että noista vapaa-aikaan varatyista euroista jäisi jotain laitettavaa hääpäiväkassaan (tarkoitus on pistää rahaa hääpäivänviettoa varten sivuun jo tän vuoden joulukuussa, kun jaan 52 viikon säästöhaasteessa kertyneen potin).

Se kuukauden perusbudjetti ens vuodelle näyttäisi tältä:


Ja mahdolliset ylijäävät rahat kategorioittain täyttäisivät jemmatilejä näin:

Ruoka & taloustavarat => vaatesäästö
Autoilu => autotili
Lemmikit => lemmikkien puskuri
Vapaa-aika => hääpäiväsäästö

Tilien tasausta jatketaan samaan malliin, mutta tällä kertaa niillä ei kartuteta pikku puskuria vaan sitä toisessa pankissa olevaa "oikeaa" puskuria (siirrän könttäsummana säästölippaasta kuun lopussa, en muutamia senttejä kerrallaan). Ruoka ja taloustavarat kategoria sisältää myös hygienia jutut ja vaatteet. Suunnittelin, että ne ostetaan jatkossa s-pankin käyttötililtä (vähän maksutapaetua kenties saataisiin myös), jolloin mahdolliset ylijääneet rahat jäisivät sille tilille vaatehankintoja ynnämuita varten. S-pankin puolellakin on jatkossa tarve tasailla tilejä, joten ne sentit menevät sijoituksiin (säästäjä keräilytilin kautta).

Tämmösiä suunnitelmia täällä, jokos sä oot ens vuoden (talous)tavoitteita funtsinut?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)

Ruoan kotimaisuus joulukuu

Joulukuun 2022 prosentti kalpenee vuoden takaiseen verrattuna hieman, sillä joulukuun 2021 kotimaisuusprosentti oli 74. Vuoden 2021 ostot nä...