Säästötavoite instassa

8. syyskuuta 2021

Heinä- ja elokuun tavaraseurannat

 Heinäkuun tavaraseuranta on näköjään unohtanut tuoda julki. Siispä aloitetaan sillä.
 
 
Heinäkuussa meille kotiutui säkkituoli leikkimökkiä varten sekä muutamia uusia pelejä paikallisen roskalavaryhmän kautta. Heinäkuussa tiensä päähän tuli pari vaatetta ja muutama tussi sekä lehtikorin pinta vajosi hieman. Heinäkuussa meidän huushollin tavaramäärä vähäni neljällä, joten koko vuoden osalta tilanne oli heinäkuun päättyessä upea 53/60 eli seitsemän poistoa enää ja tavoite olisi saavutettu. Vaan sitten saapui elokuu ja se toi mukanaan yllätysten lisäksi myös suunnitellun tavaran ostopäivän.


Alkukuusta todettiin, että kahden vanhemman lainalapsen saappaat vuotivat ja pienin tarvitsee kurahousut (nuorimman kurikset olivat hukkuneet jonnekin heidän kotiinsa tai päikkyyn, joten äitinsä toi pelkän sadetakin). Siispä prismasta ostettiin kauppareissun yhteydessä parit uudet saappaat ja nuorimmalle kurahousut. Elokuun lopussa pidettiin vuoden kolmas suunniteltu tavaran ostopäivä, ostoslistalla oli boksereita, sukkia ja rintsikoita. Nuorimmankin saappaisiin ilmaantui reikä, hänelle löytyi sopivan kokoiset ehjät saappaat kirppikseltä. Aamut alkavat olla jo viileitä, joten lapset tarttivat hanskoja ja pipot (äiti toi tosiaan vaatetta elokuun alussa, jolloin oli vielä lämmintä eikä vielä tiedetty kuinka kauan lapset meillä ovat), koitetaan pärjätä vielä jokunen viikko ilman ulkohousuja laittamalla kurikset sisähousujen päälle ulos lähtiessä. Takit lapsilla onneksi on mukanaan. Vanhimpien kuriksista on lenksut rikki, joten ostettiin reikäkuminauhaa niiden korjaamiseksi, ettei sisähousujen lahkeet enää kastuisi. Lapsille ostamamme vaatteet jäävät meille vastaisuuden varalle, joka tarkoittaa tavoitteen saavuttamisen sijasta koko vuoden tilanne on nyt 48/60.

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi :)

Ruoan kotimaisuus joulukuu

Joulukuun 2022 prosentti kalpenee vuoden takaiseen verrattuna hieman, sillä joulukuun 2021 kotimaisuusprosentti oli 74. Vuoden 2021 ostot nä...