Säästötavoite instassa

14. toukokuuta 2022

Huhtikuun yhteenveto

 

Tulot pitävät sisällään isännälle maaliskuussa maksetut palkat, 500 euron yksityisoton 460 euroa välitilin jemmasta sekä s-bonukset.

Ruokamenoissa mukana teuraspalautus eli pakastimessa on taas nautaa reilummaksi toviksi. Lemmikkien eväät alkaa olla jo turhan vähissä, joten toukokuussa tarvii täytellä varastoja niiden osalta vähän reilummin.

Vapaa-ajan rahoja käytettiin mämmiin ja muihin herkkuihin. Sijoituksiin meni tuttuun tapaan 30e nordnettiin ja s-bonukset, tilin tasailut sekä 5e/korttiosto s-pankin rahastoihin. Puskuriin päätyi tilien tasailulla ja isännän korttiostoilla vähän vajaat 50e.


Jemmatilit lihosivat suunnitellusti, extrana välitilille palautin käyttämättä jääneen huntin, jolla pystyy tasaamaan tulevien kuukausien tuloja edes vähäsen. Päivittäistavaratilille on kertynyt jokunen kymppi rahaa tulevia vaatehankintoja varten.

Jemmatileiltä myös käytettiin rahaa jo etukäteen päätettyihin hankintoihin. Vapaa-aika jemman rahat olun suunnitellut alunperin uimahallireissuihin, mutta kulkutautitilanteen vuoksi ei uimassa alkuvuonna tullut käytyä. Tän hetkiset dieselin hinnat ei myöskään innosta ajamaan kilsaakaan ylimäärästä (lähin uimahalli on noin 30 kilsan päässä). Siispä käytin rahaa pyörään. Nyt pitää vaan opetelka uudelleen pyöräilemään monen vuoden tauon jälkeen ajaminen tuntuu aika huteralta ja ympäri kääntymiseen tarvitsee älyttömän ison tilan 😅

Säästöprosentti jälleen yli 0, joten hyvin menee! 😂 25% säästöt tuntuvat hyvin hyvin kaukaiselta ajatukselta.


Tässä ei siis ole huomioitu jemmatileiltä maksettuja laskuja. Jemmatilit elävät taustalla omaa elämäänsä eli säästösarake ei sisällä myöskään jemmatilien tasauksien myötä sijoituksiin/puskuriin menneitä hiluja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)

Ruoan kotimaisuus joulukuu

Joulukuun 2022 prosentti kalpenee vuoden takaiseen verrattuna hieman, sillä joulukuun 2021 kotimaisuusprosentti oli 74. Vuoden 2021 ostot nä...